Oona, Netta, Aune

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Trumpin 10 takinkäännöstä: ”Kidutus toimii, ok?” – ”Sillä ei ole niin suurta merkitystä”

Yhdysvallat
Tuleva presidentti Donald Trump on vaalien jälkeen tehnyt puheissaan täyskäännöksen monissa keskeisissä asioissa.
Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi tammikuussa nouseva Donald Trump on tunnettu elämää suuremmasta elämäntyylistään, ja vaalikampanjansa aikana myös suurista lupauksistaan.

Trump pysyi vaaleja edeltäneen vuoden otsikoissa rajuilla ja yllättävillä vaalilupauksilla, joihin kuuluivat esimerkiksi muurin rakentaminen Meksikon rajalle ja muslimien maahantulokiellon esittäminen.

Vähemmän yllättävästi Trump on vaalien jälkeen peruutellut monissa isoimmista lupauksistaan. Trumpin tiedetään muutenkin vaihtavan mielipidettään eri asioista aika surutta ja sekä tukijoidensa että vastustajiensa mielipiteistä välittämättä. Jopa niin, että maaliskuussa Politico-verkkolehti keräsi yli sadan kohdan listan asioista, joissa Trumpin kanta oli muuttunut.

Ilta-Sanomat kokosi kymmenen merkittävää asiaa, joissa Trump näyttää muuttaneen mieltään perusteellisesti vaalien jälkeen.

1. ”Obamacare”

Yksi Trumpin suurimmista kampanjalupauksista oli presidentti Barack Obaman kaudellaan läpi runnoman Obamacareksi ristityn terveydenhuoltouudistuksen kumoaminen. Miljoonille pienituloisille amerikkalaisille sairausvakuutuksen taannutta uudistusta on arvosteltu republikaanileirissä muun muassa sen korkeaan hintaan vedoten.

Ennen vaaleja täydellisestä kumoamisesta puhunut Trump kertoi heti vaalin jälkeen aikovansa mahdollisesti säilyttää osia Obamacaresta.

– Pidän niistä todella paljon, Trump kehui kohtia The Wall Street Journalin haastattelussa viitaten esimerkiksi säädökseen, joka mahdollistaa lasten pääsyn sairausvakuutustensa piiriin.

2. Muuri

Trumpin ensimmäisiin ja näkyvimpiin vaalilupauksiin kuului muurin rakentaminen Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle. Tarkoituksena oli hänen ”raiskaajiksi” kutsumiensa siirtolaisten maahanpääsyn estäminen.

– Rakennamme mahtavan, mahtavan muurin, Trump lupasi jos kesäkuussa 2015 puheessaan, jossa kertoi pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi.

Trump on vakuuttanut, että kyse on oikeasta muurista.

– Se ei ole aita, Jeb, se on MUURI, tässä on SUURI ero! Trump tähdensi Twitterissä esivaalivastustajalleen Jeb Bushille elokuussa 2015.

Marraskuun 13. päivänä 60 Minutes -ohjelman haastattelussa mieli oli jo muuttunut.

– Osa siitä voi olla aitaa, Trump myönsi.


3. Toimet Clintonia vastaan

Vastaehdokas Hillary Clintonin syyttäminen rikolliseksi tämän ulkoministeriaikaisten laiminlyömisten vuoksi oli keskeinen osa Trumpin kampanjaa. Trumpin vaalitilaisuuksissa ehdokasta kannustettiin usein ”lock her up” (pankaa hänet vankilaan) -huudoin. FBI totesi jo ennen vaaleja, ettei Clintonia epäillä rikoksesta, mutta Trump uhosi laittavansa tulevan oikeusministerin aloittamaan uuden tutkinnan syytteiden nostamiseksi Clintonia vastaan.

Tämän viikon tiistaina Trumpin avustaja Kellyanne Conway kuitenkin sanoi MSNBC:n haastattelussa, ettei Trump aio ajaa syytteiden nostamista. Trump itse totesi The New York Timesin mukaan, ettei halua satuttaa Clintoneita. Ilmoituksen jälkeen jopa Trumpin äänitorvena vaaleissa toiminut oikeistojulkaisu Breitbart News kirjoitti juttunsa otsikossa ”petetystä lupauksesta”.

4. Laittomasti maassa oleskelevat

Trump lupasi kampanjassaan puuttua maahanmuuttajien tekemään rikoksiin karkottamalla valtaan päästessään kaikki laittomat siirtolaiset.

– Meillä on tässä maassa ainakin 11 miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa. Heidät tullaan poistamaan, Trump sanoi helmikuussa republikaaniehdokkaiden vaaliväittelyssä.

Vaalien jälkeen 60 Minutes -ohjelman haastattelussa Trump viittasi enää rikoksiin syyllistyneisiin siirtolaisiin, joita on hänen mukaansa 2–3 miljoonaa. Todellisuudessa tähän ryhmään kuuluvien määräksi on kuitenkin olevan alle miljoona.

5. Ilmastonmuutos

Ilmastotutkijoita huolestutti ennen vaaleja Trumpin kanta ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen. Trump on aiemmin esittänyt ilmastonmuutoksen olevan kiinalaisten keksimä juoni, jonka tarkoituksena on tuhota Yhdysvaltojen teollisuuden kilpailukyky. Hän lupasi kumota Obaman sorvaamat tiukat päästölait, avata hiilikaivokset uudestaan ja sanoi irrottavansa Yhdysvallat tuoreesta Pariisin ilmastosopimuksesta.

Huoli syveni Trumpin nimitettyä ympäristöhallintonsa vetäjäksi ilmastonmuutoksen epäilijänä tunnetun Myron Ebellin. Tiistaina The New York Timesin haastattelussa Trump kuitenkin sanoi suhtautuvansa esimerkiksi Pariisin sopimukseen ”avoimin mielin”.

– Uskon että jonkinlainen yhteys on olemassa, Trump sanoi ilmaston lämpenemisen yhteydestä ihmisen aiheuttamiin päästöihin.


6. Sukupuolineutraali avioliitto

Monille konservatiivisille republikaaneille Obaman aikana korkeimmassa oikeudessa vahvistettu sukupuolineutraali avioliitto oli iso tappio.

Alkuvuodesta Trump sanoi Fox Newsin haastattelussa aikovansa nimittää virkoihin tuomareita, jotka voisivat kumota lain.

– Suosittelisin sitä heille vahvasti, Trump sanoi.

60 Minutes -ohjelmassa vaalien jälkeen Trump taas kuittasi asian sanomalla, että laki on nyt voimassa.

– Se on nyt tehty ja tämä sopii minulle ihan hyvin, hän totesi.

7. Kidutus

Vaalikampanjassaan Trump lupaili kovempia otteita paitsi kotimaan rikollisille, myös ulkomailta käsin Yhdysvaltoja uhkaaville terroristeille.

Trump esitti kidutuksen palauttamista Yhdysvaltojen keinovalikoimaan ja puhui jopa terroriepäiltyjen perheiden kiduttamisesta ja tappamisesta.

– Kidutus toimii, ok? Uskokaa minua, se toimii. Vesikidutus sopii minulle, mutta meidän on käytettävä paljon voimakkaampia keinoja, Trump sanoi kampanjatilaisuudessa Etelä-Carolinassa helmikuussa Politico-verkkolehden mukaan.

Jälleen vaalien jälkeen Trump kertoi kuulleensa, ettei kidutus itse asiassa ole kovin tehokas keino terrorismin estämiseen.

– Sillä ei ole niin suurta merkitystä kuin moni ihminen luulee, Trump sanoi The New York Timesille tiistaina.

8. Mielenosoitukset

Trumpin valintaa presidentiksi seurasivat useissa Yhdysvaltojen kaupungeissa järjestetyt mielenosoitukset, jotka muuttuivat monin paikoin yön pimetessä mellakoinniksi ja paikkojen hajottamiseksi. 10. marraskuuta Trump syytti Twitter-tilillään asialla olleen maksettujen, ”ammattimaisten” ja median yllyttämien mielenosoittajien.

Jo seuraavana päivänä Trumpin mielipide näytti muuttuneen totaalisesti.

– Hienoa että nämä pienet mielenosoittajaryhmät tuntevat intohimoa upeaa maatamme kohtaan. Tulemme toimimaan yhdessä ja olemaan ylpeitä, Trump twiittasi.

9. Sota terrorismia vastaan

Yhdysvaltain asevoimissa ollaan huolestuttu Trumpin lupauksista erottaa maan johtavat kenraalit, koska hänen mielestään maa on epäonnistunut terrorijärjestö Isisin vastaisessa taistelussa.

Syyskuussa järjestetyssä turvallisuuspoliittisessa debatissa Trump sanoi vaativansa kenraaleilta ensimmäisen kuukauden aikana uuden suunnitelman Isisin peittoamiseksi, mutta lisäsi näiden ”olevan luultavasti eri kenraaleja” kuin nyt.

Marraskuun 13. päivä 60 Minutes -ohjelmassa Trump kuitenkin intoutui kehumaan samoja kenraaleja.

– Meillä on joitain hienoja kenraaleja. Meidän kenraalimme ovat hienoja, Trump sanoi.

Myöhemmin samassa haastattelussa hän silti lisäsi, etteivät kenraalit ole ”tehneet työtään” Isisin kanssa.


10. Birther-liike

Donald Trump ja hänen edeltäjänsä Barack Obama eivät tiettävästi tavanneet henkilökohtaisesti kertaakaan ennen vaaleja. Tämä ei kuitenkaan estänyt Trumpia esiintymästä vuoden 2012 vaalien alla keulakuvana niin sanotulle birther-liikkeelle, joka väitti Obaman voivan olla salaa muslimi ja syntynyt todellisuudessa ulkomailla.

Myös vaalikampanjassaan Trump parjasi Obamaa ja kutsui tätä muun muassa ”Isisin perustajaksi”.

– Obama on ollut koko historian tietämättömin presidentti. Tullessaan presidentiksi hän ei tiennyt mitään. Uskon että tänään hän tietää vielä vähemmän. Hän on tehnyt kammottavan huonoa työtä, Trump arvosteli Floridassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa 27. heinäkuuta Politicon mukaan.

Tavattuaan Obaman vaalien jälkeen Valkoisessa talossa Trumpin käsitys näytti muuttuneen.

– Arvostan häntä suuresti. Odotan innolla työskentelyä yhdessä presidentin kanssa ja hänen neuvojaan, Trump sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. 6

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    7. 7

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

    10. 10

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää