Neljä vuotta sitten kuollutta naista on säilytetty jäädytettynä Ruotsissa tämän kuolemasta saakka.
Syynä poikkeukselliseen toimintaan on kiista tyttären ja viranomaisten välillä. Krematoriossa säilytettävää naista ei voida haudata, koska tytär vaatii äidilleen ensin suoritettavaksi ruumiinavausta, kertoo Local-sivusto.
Tyttären mukaan hänen 90-vuotiaana kuollutta äitiään ei yritetty elvyttää ja tälle annettiin vääriä lääkkeitä viimeisinä elinpäivinä sundsvallilaisessa sairaalassa.
Lääkärit kieltäytyvät tekemästä ruumiinavausta, koska heidän mukaansa on selvää, että nainen kuoli sydänpysähdykseen eikä häntä voitu auttaa.
Myös poliisi on ilmoittanut, ettei se tutki tapausta, koska rikosta ei epäillä.
Ruumista krematoriossaan säilyttävä Skönsin seurakunta on ollut yhteydessä tyttäreen ja ilmoittanut, että he kokevat velvollisuudekseen päästää nainen haudan lepoon. Tytär ei ole kuitenkaan suostunut pyyntöön.
Paikallisviranomaiset ovat jo päättäneet naisen hautauksesta, mutta tapaus odottaa käsittelyä kunnan hallinnossa. Dagbladetin mukaan tytär on kuitenkin vienyt asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Tyttären mukaan hän järjestää hautajaiset saatuaan oikeuden päätöksen.
Kommentit
Aiheesta muualla kirjoitettua
Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
IS TV Dokumentti: Tällaista on sodankäynti Afganistanissa
25.05.2012 12:59 -
-
-
-
-
-




