Vuonna 1985 kuollut ranskalaismies kertoi olevansa Adolf Hitlerin jälkeläinen.
Näin väitti ranskalaismies Jean-Marie Loret, joka kuoli 67-vuotiaana vuonna 1985. Loret kertoi asianajajalleen olevansa tuo lapsi.
Loretin itsensä keräämät todisteet aiotaan nyt julkaista, kertoo pariisilainen Le Point -lehti.
Tarina on alunperin peräisin hänen äidiltään, joka kertoi kohdanneensa Hitlerin Ranskan maaseudulla, kun tämä oli lomalla rintamalta.
Hitlerin ja Charlotte Lobjoien, 16, ystävyys kehittyi lyhyeksi romanssiksi, jonka seurauksena Jean-Marie Loret syntyi maaliskuussa 1918.
Loret ei koskaan nähnyt isäänsä, sillä sota päättyi ja tämä lähti Saksaan.
Charlotte Lobjoie antoi 1930-luvulla poikansa adoptoitavaksi perheelle, jonka nimi oli Loret. Hän säilytti kuitenkin yhteyden lapseensa.
Äidin sanotaan kertoneen vasta kuolinvuoteellaan 1950-luvun alussa pojalleen totuuden tämän isästä.
Tieto oli Loretille järkytys, sillä hän oli taistellut saksalaisia vastaan sodassa ja kuulunut sitten vastarintaliikkeeseen.
Loret on kertonut "työskennelleensä kuin hullu" parinkymmenen vuoden ajan, jotta ei olisi masentunut. Myöhemmällä iällä hän käytti runsaasti aikaa saadakseen lisävahvistusta äitinsä kertomukselle.
Loretilla sanotaan olleen sama veriryhmä ja samanlainen käsiala kuin Hitlerillä.
Lisäksi Loretin äidin kerrotaan saaneen toisen maailmansodan aikana saksalaissotilailta rahakuoria, jotka olivat Hitlerin lähettämiä. Loretilla on tiettävästi ollut myös hallussaan maalauksia, jotka olivat Hitlerin signeeraamia.
On selvää, että Loretin väitteisiin suhtaudutaan hyvin varauksellisesti. Loretilla on kaiken lisäksi lapsia, joten olisi siis mahdollista, että Hitlerillä olisi elossa olevia perillisiä.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
IS TV Dokumentti: Tällaista on sodankäynti Afganistanissa
25.05.2012 12:59 -
-
-
-
-




