16-vuotias pahoinpitelijä selvisi ehdollisella vankeustuomiolla suomalaisen nuoren hakkaamisesta Dublinissa heinäkuussa 2010.
Tuomarin mukaan pahoinpitelijä olisi saanut ehdottoman tuomion, jos hän olisi ollut täysi-ikäinen. Tapaus käsiteltiin nuoriso-oikeudessa.
Pahoinpitely sattui heinäkuussa 2010. Suomalainen 16-vuotias mies istuskeli penkillä kävelykadulla Dublinin keskustassa tyttöystävänsä kanssa, kun nuorisojoukko tuli kysymään tytöltä tupakkaa.
Tämä kieltäytyi antamasta, jolloin nuoret hyökkäsivät tytön kimppuunsa. Suomalaisteini yritti puolustaa tyttöä, jolloin häntä puolestaan lyötiin ja potkaistiin kerran kasvoihin. Nuori sai haavan, johon jouduttiin ompelemaan tikkejä.
Tapaus tallentui valvontakameran nauhalle.
Hakkaaja oli tapahtumahetkellä juovuksissa ja ottanut huumeita. Hän tunnusti syyllisyytensä, mutta vetosi oikeudessa muistamattomuuteen.
16-vuotiaalla hyökkääjällä oli rikosrekisterissä jo aiemmin 23 tuomiota. Hänet on asetettu ehdonalaisvalvontaan. Tuomarin mukaan hän joutuu vankilaan, jos hän syyllistyy rikkeisiin seuraavan vuoden aikana.
Tapauksesta kertoi Irish Examiner -lehti. Sen mukaan suomalaisteini oli Dublinissa turistina.
Tapauksesta on epäiltynä myös kolme muuta nuorta.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
IS TV Dokumentti: Tällaista on sodankäynti Afganistanissa
25.05.2012 12:59 -
-
-
-
-




