Yhdysvalloissa laukaistiin perjantai-iltana Suomen aikaa miehittämätön Juno-avaruusluotain kohti Jupiteria.
Miljardi dollaria maksanut luotain nousi taivaisiin Floridan Cape Canaveralista. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Juno taittaa 2800 miljoonan kilometrin matkaa Jupiteriin viisi vuotta.
Roomalaisen Jupiter-jumalan vaimon mukaan nimetty Juno viettää matkansa kaksi ensimmäistä vuotta Auringon ympäri kiertäen. Sitten se palaa Maan läheisyyteen hakemaan painovoimatöytäisyn, jonka avulla luotaimen on määrä päästä kolme vuotta kestävälle taipaleelle kohti Jupiteria. Planeetan ympärillä Junon tutkimustyön arvellaan jatkuvan noin vuoden.
Junon on tarkoitus tutkia muun muassa, kuinka paljon vettä Jupiterilla on ja onko kaasujättiläisellä kiinteää ydintä.
Juno on toinen Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Jupiter-tutkimushanke. Galileo-luotain tutki aurinkokunnan suurinta planeettaa vuosina 1995–2003.
Kommentit
Aiheesta muualla kirjoitettua
Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
IS TV Dokumentti: Tällaista on sodankäynti Afganistanissa
25.05.2012 12:59 -
-
-
-
-




