MTV3:n Lumikero joutui keskeyttämään suoran lähetyksen

Julkaistu: 13.02.2012 11:11

MTV3:n toimittaja Kari Lumikero joutui keskeyttämään suoran raporttinsa Ateenasta sunnuntai-iltana kyynelkaasun takia.

Ateenan kaduilla oli noin 100 000 mielenosoittajaa, jotka heittelivät poliiseja palopommeilla ja kivillä. Poliisit vastasivat ampumalla väkijoukkoon kyynelkaasua.

Kari Lumikero raportoi mielenosoituksesta Seitsemän uutisiin parlamenttitaloa vastapäätä sijainneelta parvekkeelta. Lumikero joutui keskeyttämään suoran lähetyksen, koska ei kyennyt hengittämään kyynelkaasun sekaista ilmaa.

Hän kertoi Ilta-Sanomille sunnuntai-iltana, että parlamenttitalon vieressä sijaitseva Syntagman aukio oli täynnä kyynelkaasua, joka sopivan tuulenvireen mukana nousi myös ylös.

- Kun se tulee kohdalle, se on niin voimakasta, ettei oikeastaan voi tehdä muuta kuin mennä sisälle.

Lumikero sanoi, ettei koskaan aikaisemmin ole joutunut keskeyttämään lähetystä minkään levottomuuden takia.

Mielenosoitus alkoi noin kello viideltä illalla samaan aikaan kuin parlamentin istunto. Keskustassa sijaitsevien Syntagman ja Omonian aukioille kerääntyi kymmeniä tuhansia ihmisiä, joita poliisit yrittivät pitää poissa kyynelkaasupatruunoilla.

- Niitä räjähtelee tuolla alhaalla jatkuvasti. Ihmisten on todella vaikea olla siellä, ja se leviää pikkukaduillekin. Huomennakin on vaikea hengittää, Lumikero kertoi.

Poliisilla oli käytössään myös paukkupommeja ja valoraketteja. Aukiolla syntyi käsikähmiä, kun eri osapuolet provosoituivat toisistaan. Kymmeniä poliiseja ja mielenosoittajia loukkaantui.

- Minulle kerrottiin, että siviilien joukossa olisi poliisin provokaattoreita, jotka olisivat aloittaneet kahnauksia, ja poliisi olisi saanut syyn voimatoimiin.

Siviilien lisäksi paikalla on militantteja ryhmiä, jotka ovat pukeutuneet mellakkavarusteisiin.

- Täällä on aggressiivisia, hyvin varustautuneita anarkisteja. Ihmiset ovat raivoissaan ja katkeria, Lumikero kuvaili.

Kymmenen uutisten lähetyksen Lumikero juonsi hotellihuoneesta, sillä kyynelkaasu esti parvekkeella olemisen.

Kreikan parlamentti hyväksyi aamuyöllä uuden säästöohjelman. Ateenassa ryöstettiin yöllä 150 kauppaa ja yli 30 rakennusta sytytettiin palamaan. Aamuun mennessä tilanne rauhoittui.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä