Kreikka on pääsemässä velkojensa leikkaamisesta sopuun yksityisten sijoittajien kanssa hyvin pian.
Näin arvioi torstaina muun muassa talouskomissaari Olli Rehn.– Odotan sopua Kreikan ja sen yksityisten velkojien kesken tämän viikon loppuun mennessä, Rehn sanoi toimittajille Haagissa Hollannissa.
Sovun löydyttyä Kreikan toisen, 130 miljardin euron tukipaketin myöntäminen on kiinni lähinnä siitä, pystyykö maan väliaikainen hallitus vakuuttamaan ulkopuoliset rahoittajat säästötoimillaan.
Edessä on muun muassa palkkojen ja eläkkeiden leikkauksia, jotka raivostuttavat tavallisia kreikkalaisia jo aiemmin langetettujen yllätysverojen ja säästöjen lisäksi. Kreikan väliaikaishallituksen pääministeri Loukas Papadimos käy parhaillaan eri puolueiden kanssa neuvotteluja, joissa hän hakee toimille tukea.
Kreikassa ja sen ulkopuolellakin on herännyt huolta siitä, onko säästöistä lopulta enemmän haittaa vai hyötyä, jos ne syventävät entisestään maan synkeää talouslamaa.
Jopa 70 prosenttia saatavista pois?
Uutistoimisto Reutersin mukaan euroalueen valtiovarainministerit keskustelevat maanantaina Brysselissä tukipaketin myöntämisestä Kreikalle. Paketti voidaan tuolloin myöntää, mutta varmaa se ei ole.
Tuesta sovittiin alustavasti EU-maiden huippukokouksessa lokakuussa, ja sen jälkeen Kreikka on käynyt neuvotteluja pankkien kanssa velkojensa leikkaamista sekä laatinut säästösuunnitelmia, jotka ovat tuen saamisen ehtona.
Yksityisten sijoittajien odotettiin hyväksyvän 50 prosentin leikkauksen saataviinsa, mutta eräiden tietojen mukaan neuvotteluissa oltaisiin sopimassa jopa 70 prosentin leikkauksista. Vielä tämänkin jälkeen velkaa on niin paljon suhteessa maan bruttokansantuotteeseen, ettei Kreikan selviytyminen veloista ole kirkossa kuulutettua.
Kreikka tarvitsee lisätukea maaliskuuhun mennessä. Se joutuu silloin maksamaan erääntyviä velkoja.
Toisella tukipaketilla varmistetaan Kreikan valtion rahoitus vuoden 2014 loppuun asti.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
IS TV Dokumentti: Tällaista on sodankäynti Afganistanissa
25.05.2012 12:59 -
-
-
-
-




