Tyly paljastus Lontoon metrosta: Ruumiit siivouskaappiin

Julkaistu: 02.02.2012 13:47

Brittiläinen tv-dokumentti selvitti, mitä tapahtuu metrossa itsemurhan tehneiden ruumiille.

Channel 4 -kanava teki dokumenttia Lontoon metrosta, kuuluisasta Tubesta. Ohjelmassa metron työntekijät tekivät hyytävän paljastuksen.

Keskimäärin 50 ihmistä vuodessa tekee itsemurhan heittäytymällä asemalle ajavan junan eteen. Kukin tapaus vaikuttaa aina miljoonien päivittäin metroa käyttävien työ- tai koulumatkaan.

Tuben johto on viivytykset minimoidakseen päätynyt ratkaisuun, että työntekijät noutavat ruumiin raiteilta pois mahdollisimman nopeasti, jotta junat pääsevät taas matkaan.

Kuolinsyyntutkijaa odotellessa ruumiit laitetaan joskus väliaikaiseen varastoon jopa tunneiksi. Varastoina ovat toimineet siivouskaapit tai muut lukitut varastotilat.

Joskus on käynyt jopa niin, että moppia etsivä siivooja on pahaa aavistamatta avannut kaapin, jossa on odottanut kuollut ihminen.

Työntekijät kertovat dokumentissa nimettöminä, kuinka iljettävää käytäntö heidän mielestään on.

- Mutta pitäisinkö aseman kiinni siihen asti kun kuolinsyyntutkija apulaisineen ehtii paikalle? Silloin aiheuttaisin haittaa koko Lontoolle, pohti yhden aseman työntekijä dokumentissa.

Tube kommentoi tietoja ohjelmassa kertomalla, että työntekijöille annetaan aina tarvittaessa psykologista tukea ja terapiaa vaikeiden tapausten jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä