Saksalainen tv-yhtiö RTL on maksanut 386 euron korvaukset pariskunnalle, joka kuvattiin televisiossa esitettyyn ohjelmaan parinvaihtajien klubista.
Pariskunta haki korvausta sen jälkeen, kun heidän 15-vuotias tyttärensä oli vahingossa nähnyt heidät ohjelmassa. Korvausvaateeen mukaan tytär oli järkyttynyt tapauksesta siinä määrin, että vanhemmat päättivät hakea korvausta henkisistä kärsimyksistä.Ohjelmassa näytettiin, kun tytön äiti oli lukittuna verkkosukissa häkkiin. Isä puolestaan oli pukeutunut Batmanin asuun. Kädessä isällä oli seksilelu.
Vanhempien mukaan heidän hahmonsa piti sumentaa tai pikselöidä ennen kuin ohjelma näytettäisiin televisiossa. Tv-yhtiö myöntää luvanneensa pikselöinnin, mutta kertomansa mukaan he olivat vain unohtaneet tehdä sen.
- Ymmärrän teitä, enkä haluaisi olla teidän saappaissanne, kommentoi korvauspäätöksestä päättänyt tuomari.
Pariskunta vaati tv-yhtiöltä tähtitieteellistä summaa, mutta tuomari alensi korvaussummaa tuntuvasti, koska heidän osallistumisensa tv-ohjelmaan perustui vapaaehtoisuuteen.
RTL maksoi myös pariskunnan oikeudenkäyntikulut.
Asiasta uutisoi mm. The Huffington Post.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
IS TV Dokumentti: Tällaista on sodankäynti Afganistanissa
25.05.2012 12:59 -
-
-
-
-




