Norjan suurin sanomalehti Verdens Gang on julkaissut poliisin heinäkuussa ottamat valokuvat massamurhaaja Anders Behring Breivikistä heti tämän pidätyksen jälkeen.
Hän on sisällä talossa Utöyan saarella, jossa on hieman aiemmin tappanut kylmäverisesti kymmeniä ihmisiä.
Breivikillä on yllään vartalonmyötäinen urheiluasu, jonka molemmissa hihoissa on poliisin tunnusmerkit.
Kaulassa hänellä on väärennetty poliisin henkilökortti.
Saarelta elossa selvinneet kertoivat Breivikin hämänneen piiloon menneitä uhrejaan huutamalla olevansa poliisi ja suojelevansa heitä.
VG:n tietojen mukaan Breivik ei olisi halunnut poliisin ottavan hänestä kuvia käsiraudoissa.
Poliisi otti kuitenkin kuvat todisteiksi siitä, millaisessa asussa Breivik oli kiinniotettaessa.
Kuvien ottohetkellä poliisit kävivät läpi Utöyan saarta etsien Breivikin uhreja.
Poliisi esitti myös kuulustelukysymyksiä Breivikille. Tämä on kritisoinut poliisin toimia, koska hänellä ei ollut tuolloin asianajajaa tukenaan.
Vaati laastaria sormihaavaan
Breivik oli myös vaatinut poliiseilta laastaria, koska hänen oikeassa sormessaan oli haava.
Poliisi oli vastaukseksi kiroillut hänelle.
Poliisin pidätystiedoista ilmenee, että kiinniotettassa Breivik oli 183 senttiä pitkä ja painoi 92 kiloa.
Hän kertoi käyttäneensä kuluneen vuoden aikana anabolisia stereoideja voimaharjoittelun ohessa.
Lääkäri tutki Breivikin yöllä kello kaksi.
Lääkärin mukaan Breivik oli näyttänyt järkyttyneeltä ja hänen silmänsä olivat väsyneet sekä pupillit suurentuneet.
Lääkärin mukaan Breivik oli näyttänyt järkyttyneeltä ja hänen silmänsä olivat väsyneet sekä pupillit suurentuneet.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
IS TV Dokumentti: Tällaista on sodankäynti Afganistanissa
25.05.2012 12:59 -
-
-
-
-




