MAINOS

MAINOS

Sanna Kiiski selätti uniongelmat: ”Unen puute vei minut sairaslomalle”

ILMOITUS Toimittaja ja juontaja Sanna Kiiski ei osannut arvata, kuinka paljon oikeanlainen patja ja tyyny vaikuttavat unen laatuun.
Sanna Kiiski elää kiireistä arkea perheessä, johon kuuluu puolison lisäksi kolme lasta ja kaksi koiraa. Aiemmin mainiosti nukkunut Kiiski alkoi kärsiä viime syksynä uniongelmista, joiden taustalla oli pitkään jatkunut stressi. Pahaksi äitynyt tilanne vei Kiisken lopulta sairaslomalle.

Levon ja terapian yhdistelmä auttoivat, ja Kiiski onnistui palauttamaan unirytminsä normaaliksi. Myöhemmin hän alkoi kuitenkin kärsiä hieman toisenlaisesta uniongelmasta; oireilevasta alaselästä johtuva yöheräily heikensi unen laatua.

Patja ei ole ikuinen

Unikulman uniasiantuntija Vesa Tuominen tarjosi apuaan Kiiskelle. Kun Tuominen tutustui Kiisken makuuhuoneeseen ja nukkumisolosuhteisiin, hän huomasi, että moni asia oli jo kunnossa. Makuuhuoneeseen oli asennettu pimennysverhot ja moderni ilmanvaihtokanava. Lisäksi siellä oli ilahduttavan vähän turhaa tavaraa eikä laisinkaan televisiota.

Seuraavaksi Tuominen siirtyi tutkimaan, missä kunnossa sängyn patjat ovat. Patjat kuluvat eniten kohdista, joihin lantio ja olkapäät painautuvat. Ihmisestä tarttuu nukkuessa patjoihin hikeä ja rasvaa, joka imeytyy päällisen läpi varsinaiseen sijauspatjaan. Tämän vuoksi vuodetta tulee siivota ja huoltaa tasaisin väliajoin.

Tuominen totesi Kiisken sängyn varsinaisilla patjoilla olevan elinikää vielä viitisen vuotta, mutta sijauspatjat sen sijaan olivat tulleet elinkaarensa päähän. Jotta Kiiskelle saatiin hankittua mahdollisimman sopiva sijauspatja, otettiin käyttöön Unikulman UnikLab-mittausjärjestelmä. Mittausten perusteella päädyttiin petauspatjaan, joka on hieman kovempi ylä- kuin alavartalon alla. Tällä varmistetaan, että ryhti säilyy hyvänä nukkuessakin ja rintaranka venyy kuin itsestään yön aikana.

Katso videolta Vesa Tuomisen vinkit uniongelmista kärsineelle Sanna Kiiskelle.



Aktiivisuusranneke kertoo unen laadusta

Myös Unikulman tyynyjä voidaan säätää nukkujan mukaan. Atleettiselle Kiiskelle valittiin tyyny, joka antaa hyvän tuen olkapään ja pään väliin. Tuominen muistuttaa, että tyyny tulisi vaihtaa muutaman vuoden välein, vaikkei kärsisikään niska- tai selkäongelmista. Tyynyä täytyy muistaa myös pestä riittävän usein, sillä aivan kuten patjaan, myös siihen irtoaa nukkujasta likaa ja rasvaa.

Kiisken oireilevaan alaselkään Tuominen tarjosi ensiavuksi vaahtomuovista tukea, joka asetetaan petauspatjan alle polvitaipeiden kohdalle. Näin polvet koukistuvat, ja lihasvoima riittää paremmin alaselän tukemiseen.

Kun unta rauhoittavat toimenpiteet oli tehty, Tuominen mittasi Kiisken unta aktiivisuusrannekkeella. Ranneke kertoo tietoja paitsi unen laadusta myös vuorokausirytmistä ja päivittäisestä aktiivisuustasosta. Mittari osoitti Kiisken unen laadun olevan hyvää ja unimäärän riittävä. Kiiski huomasi itsekin unensa rauhoittuneen. Yöheräilyt eivät ole enää vaivanneet, kun stressi on saatu kuriin ja vuode kuntoon.

Unikulma on toiminut paremman unen asialla jo 30 vuotta. Unikulma kehittää, valmistaa ja myy yksilöllisiä sekä terveellisiä hyvän unen ratkaisuja. Ammattitaitoinen henkilökunta koostuu fysioterapeuteista sekä ergonomiasuunnittelijoista.
MAINOS
Lue myös:

MAINOS