Heli, Heljä, Helinä

Urheilu

Valikko

Urheilu

Asiantuntijat tyrmäävät Variksen selityksen

Epo-hormonin käytöstä kärähtänyt Kaisa Varis selitti perjantaina, että dopingtestissä havaittu aine olisi peräisin hänen omasta kehostaan. IS:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan aine on synteettinen eli Variksen väite ei ole totta.

Suomen antidopingtoimikunnan (ADT) valvontalautakunnan puheenjohtaja Tapio Kallio vahvistaa, että Variksen dopingnäytteestä tavattu aine, recombinant erythropoetin, on synteettisesti valmistettu.

- Maallikon silmin nämä kaksi ainetta voivat näyttää samalta, mutta kemisti pystyy kyllä näkemään eron, Kallio sanoo.

Näin ollen Variksen selitys, että hänen oman kehonsa tuottama epohormoni olisi antanut positiivisen tuloksen, ei pidä paikkansa. Kallio itse ei asiaan halua ottaa kantaa.

Kallion mukaan aine annetaan pistoksena; joko injektiona ihon alle tai tipalla suoraan laskimoon.

Myös Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) pääsihteeri Sarah Lewis sanoo, että testissä näkynyt aine ei ole peräisin Variksen omasta kehosta.

- Testi ei antaisi positiivista tulosta siinä tapauksessa.

Positiivisen tuloksen antanut testi tehtiin Varikselle 16. helmikuuta, mutta A-näytteen tulos saapui FIS:iin vasta 4. maaliskuuta. Analyysin pituudessa ei Lewisin mukaan ollut mitään ihmeellistä.

- Näytteiden lähettäminen Sveitsiin oli hankalaa, sillä Val fi Fiemme on niin syrjäinen paikka vuorilla. Laboratoriossa oli myös ruuhkaa, kun siellä oli testattavana alppihiihdon MM-kisojen testinäytteet. A-näytteen analysointi vie myös pitkän ajan, kun siitä testataan kaikki mahdolliset dopingaineet ja myös veren manipulaatio, Lewis sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  3. 3

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. 6

    Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

  7. 7

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  8. 8

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  9. 9

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  10. 10

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  3. 3

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. Näytä lisää