Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Minna Kauppi suuunnisti taas MM-kultaa - nyt viestissä

Minna Kaupin lauantainen keskimatkan MM-kulta toimi innoittajana naisten viestijoukkueelle, joka taisteli tiensä maailmanmestariksi Trondheimin suunnistuksen MM-kisojen päätöspäivänä.

Anni-Maija Fincken, Merja Rantasen ja Kaupin muodostama joukkue nappasi Suomen naisten viestihistorian yhdeksännen MM-kullan. Edelliset kolme voittoa tulivat peräkkäisinä vuosina 2006-08.

Mestaruuden takuunaisena toimi loppuviikosta käsittämättömään tikkiin itsensä ruoskinut Kauppi.

- On tämä mestaruus vain tosi hieno homma, tuplamestariksi Norjassa yltänyt Kauppi tiivisti.

Voitto ratkesi tiukassa loppurutistuksessa, jossa Kauppi oli voimakkaampi kuin Norjan Marianne Andersen. Vielä viimeisellä väliaikapisteellä Andersen oli sekunnin Kauppia edellä, mutta maalissa ero oli kääntynyt 11 sekunnilla suomalaisen eduksi.

- Arvelin, että jos tiukaksi menee, niin Andersen ei ole riittävän voimakas. Arveluni osui oikeaan, Kauppi sanoi.

Juoksu kulki, leimaus ei

Maailmanmestaruuden ratkaisivat ankkuriosuudella maailman neljä kärkisuunnistajaa: Kauppi, Andersen, Ruotsin Helena Jansson ja Sveitsin Simone Niggli.

Kärjessä lähti Ruotsin Jansson, 52 sekuntia ennen Kauppia. Ruotsalainen kuitenkin hyytyi kolmanneksi, vaikka näytti ankkuriosuuden alussa menevän vahvasti kohti maailmanmestaruutta. Myöskään kisojen tuplamestari Niggli ei pystynyt asettamaan kiilaa suomalais-norjalaiseen mestaruustaistoon.

- Tein heti kakkosella virheen, jolloin Andersen sai kiinni. Sen jälkeen suunnistus oli kontrollissa, etenimme ikään kuin samaa matkaa, vaikka teimme erilaisia reitinvalintoja, Kauppi kertasi.

- Mutta leimausta pitää harjoitella, sillä lopussa jäin Andersenista kymmenen metriä ja takertelin vielä viimeiselläkin rastilla, hän naureskeli.

Kauppi ankkuroi Suomen MM-kultaan jo neljännen kerran urallaan. Kakkososuutta vieneelle Rantaselle viestikulta oli toinen, avausosuuden Finckelle puolestaan ensimmäinen.

Rantanen helpottui

Fincke tuli avausosuudelta vaihtoon viidentenä vajaa kaksi minuuttia kärjen jälkeen.

- Ei hirveän hyvin mennyt, löysin koko ajan pusikoita. Taisi tulla kahdella pitkällä välillä huonot reitinvalinnat. Suuria virheitä ei kuitenkaan tullut, Fincke totesi.

Rantanen nosti joukkueen toiseksi ja tuuletti vaihdossa. Hän oli joutunut Trondheimin kisoissa pettymään niin pitkän matkan kuin keskimatkankin finaalissa.

- Osaan suunnistaa, Rantanen iloitsi.

- Varsinkin loppu oli oravapolkusuunnistusta polkuja pitkin. Virheitä en sanottavasti tehnyt, mutta reitinvalinnoista en osaa sanoa. Oli kaikkiaan saalistava ja voimakas olo, hän jatkoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  6. 6

    IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

  7. 7

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  8. 8

    Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

  9. 9

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  10. 10

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  3. 3

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  4. 4

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  5. 5

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  8. 8

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  6. Näytä lisää