Tatu, Daniel, Taneli

Urheilu

Valikko

Urheilu

Antonio Pettigrew myönsi dopingin käytön

Olympiakultaa urallaan voittanut sprintteri Antonio Pettigrew on myöntänyt käyttäneensä urallaan suorituskykyä parantavia dopingaineita.

Pettigrew todisti torstaina oikeudenkäynnissä, jossa syytettynä on hänen entinen valmentajansa Trevor Graham. Grahamin epäillään valehdelleen liittovaltion tutkijoille Balco-laboratoriota ja dopingin laajamittaista käyttöä ja levitystä koskevassa rikostutkimuksessa, joka ravisteli ja ravistelee edelleen koko Usan urheiluelämää.

Graham on kiistänyt syyllisyytensä.

Pettigrew kertoi oikeudelle, että Graham rohkaisi ja kannusti häntä 1997 käyttämään kasvuhormonia ja epoa, jotka ovat molemmat kiellettyjä urheilussa. Pian kokeilun jälkeen Pettigrew alkoi ostaa dopingaineita teksasilaiselta Angel Heredialta, joka on tunnustanut kaupitelleensa aineita.

Pettigrew kertoi, että dopingin avulla hän pystyi juoksemaan 400 metriä ensi kertaa alle 43 sekunnin.

- Juoksin uskomattomia aikoja, kun valmistauduin kilpailuihin. Ja palauduin nopeasti, Pettigrew kertoi puolituntisen todistajanlausuntonsa aikana.

Pettigrew ei koskaan jäänyt kiinni dopingtesteissä. Hän oli voittamassa 4x400 metrin viestikultaa Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000. Pettigrew päätti uransa vuonna 2002.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  6. 6

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  7. 7

    Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

  8. 8

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  9. 9

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  10. 10

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  6. Näytä lisää