Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Saksan mäkihyppy syvässä lamassa

Saksan mäkihypyn kultaiset vuodet ovat ohi. Viisi vuotta sitten Sven Hannawald voitti saksalaisten riemuksi Keski-Euroopan mäkiviikon, mutta sen jälkeen saksalaiset eivät ole kisassa pärjänneet.

Itävaltaisilla on nuori hurjapää Gregor Schlierenzauer ja norjalaisilla uutena tähtenä Anders Jacobsen, jotka pakottavat muun muassa hallitsevat mestarit Janne Ahosen ja Tshekin Jakub Jandan hyppäämään tosissaan.

Näiden lumien kisojen perusteella yhdelläkään mäkiviikolle osallistuvasta kuudesta saksalaishyppääjästä ei näillä näkymin ole mahdollisuuksia voittoon, hyvä jos edes kärkisijoille kymmenen parhaan joukkoon.

Sen tunnustaa myös Saksan hiihtoliiton mäkivalmentaja Peter Rohwein.

- Tilanne on yhtä kurja kuin tämä sää täällä Oberstdorfissa. Voittojen aika on ohi. On täysin epärealistista edes haaveilla mäkiviikolla saksalaismenestyksestä, valmentaja myöntää.

Valmentajan mukaan ainoastaan kokeneilla Michael Uhrmannilla ja Martin Schmittilla voisi olla onnistuessaan jotain menestymisen mahdollisuuksia.

- Uhrmannilla voisi onnistuessaan olla ehkä mahdollisuuksia jopa palkintosijoille, ja Schmitt saattaisi parhaimmillaan olla kymmenen-viidentoista joukossa. Enempää en kerta kaikkiaan uskalla toivoa, Rohwein toteaa.

Uhrmann sijoittui viime vuoden maailmancupin kokonaispisteissä neljänneksi.

- Hänellä on joukkueesta suurimmat kotiyleisön paineet. Uhrmann ei ole vielä löytänyt viime vuotista hyppyvirettään, mutta toivotaan että sellainen vielä ehtii löytyä, Rohwein miettii joukkueensa viimeistelyleirillä Oberstdorfissa.

Mäkiviikon ensimmäinen osakilpailu, Oberstdorfin kisa, hypätään lauantaina 30. joulukuuta.

(STT-DPA)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  3. 3

    Poliisioperaatio Enontekiössä – poliisi vaitonainen

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  6. 6

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  7. 7

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  3. 3

    Poliisioperaatio Enontekiössä – poliisi vaitonainen

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  6. Näytä lisää