Sampsa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Holmén viimeisteli MM-kuntoaan Turussa

Viiden vuoden takainen maratonin Euroopan mestari Janne Holmén viimeisteli lauantaina MM-kisakuntoaan Turussa Paavo Nurmen maratonilla. Holmén voitti puolimaratonin ajalla 1.07.26.

- Aika ei ole erinomainen, mutta kovavauhtinen kilpailu tässä vaiheessa palveli MM-kisoihin valmistautumista täydellisesti, Holmén kertoi hyväkuntoisena kisan jälkeen.

- Kilpailureitti oli vaativampi, mitä etukäteen odotin. Varsinkin reitin keskivaiheet olivat hyvin mäkisiä, ja reitillä oli aika paljon mutkia. Lisäksi alkupuoliskolla vastatuuli verotti selvästi vauhtia, Holmén jatkoi.

Holmén ei kilpaile enää ennen Osakan MM-maratonia, joka juostaan kisojen avauspäivänä 25. elokuuta.

- Lähden heinäkuun 22. päivänä kolmeksi viikoksi St. Moritziin korkean paikan leirille. Olen käynyt siellä jo kolme kertaa tänä vuonna, ja paikka sopii loistavasti kisankunnon virittämiseen huippuunsa, Holmén kertoi.

Osakaan Holmén matkustaa kaksitoista päivää ennen kilpailuaan. Tämän pitäisi olla juuri sopiva aika oloihin ja odotettuun hellesäähän sopeutumiseen.

Janne Holménin ennätys maratonilla on 2.12.10, jonka hän juoksi Berliinissä vuonna 2003. Münchenin EM-maratonilla Holménin voittoaika oli 2.12.14.

Viime keväänä Holmén yritti Rotterdamin maratonilla parantaa Jukka Toivolan nimissä olevaa Suomen ennätystä 2.11.35, mutta kova helle hyydytti ennätyshaaveet. Holménin aika Rotterdamissa oli 2.14.20.

- Olen Rotterdamin juoksuun erittäin tyytyväinen, sillä pystyin uuvuttavassa helteessä juoksemaan molemmat puolikkaat samaan vauhtiin, totesi Holmén.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – järjestäjä joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  3. 3

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. 6

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  7. 7

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  8. 8

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  9. 9

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  10. 10

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  10. 10

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – järjestäjä joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  3. 3

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. Näytä lisää