Tuuli, Tuulia, Hilda

Urheilu

Valikko

Urheilu

Laura Lepistö hyppäsi historiaa

Laura Lepistö ei antanut pienten vastoinkäymisten häiritä menoaan taitoluistelun gp-sarjan päätöskisan vapaaohjelmassa Tokiossa. Lepistö ponkaisi historiallisen ensimmäisen kerran kilpailussa kolmoislutzin ja oli parin virheen siivittämänä viides pistein 158,85. Voiton vei Japanin Mao Asada pistein 191,13.

Lepistö oli lyhytohjelmassa kolmas ja vapaaohjelmassa neljäs. Vapaaohjelman hyppy-yhdistelmässä ensimmäinen tulppi jäi kakkoseksi, mutta espoolainen puri hammasta ja piti yhdistelmän toisen hypyn kolmosena. Kolmois-salchow jäi ykköseksi ja ritissä Lepistön käsi kosketti maata.

-Olen tyytyväinen siihen, että uskalsin ottaa riskiä ja sain lutzin tehtyä. Sekin oli hyvä, että uskalsin hypätä toisen hypyn yhdistelmässä kolmosena, Lepistö summasi.

Lepistölle Tokion kisa oli kauden toinen visiitti gp-sarjaan. Hän sijoittui Pekingissä kolmanneksi pistein 159,42. Seuraavaksi edessä on joulun alla Helsingissä käytävä SM-kisa, jonka jälkeen valitaan Suomen joukkue tammikuisiin EM-kisoihin.

-Aika raskas tämä syksy on näiden kahden Aasian reissun kanssa ollut. Ihan hyvä, että SM-kisojen jälkeen tulee joulun pyhät. Saa vähän levähtää, Lepistö totesi.

Gp-kisojen lisäksi Lepistö on ottanut tuntumaa lajin kansainväliseen tasoon Vantaalla Finlandia Trophyssa, jossa hän oli toinen. Viime talven EM-mitalistin mukaan Helsingin EM-kisoihin tähtäävä harjoittelu on edennyt ongelmitta.

-Paremmin tämä on mennyt kuin viime kaudella samaan aikaan. Nyt tehdään vielä ohjelmia ja koetetaan hakea lisää itseluottamusta, Lepistö linjaa.

Tokion kisa päättyi japanilaisten kolmoisvoittoon. Lyhyt- ja vapaaohjelman voittaneen Asadan työtä täydensivät toiseksi sijoittunut Akiko Suzuki(167,64) ja Yukari Nakano (166,87).

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  4. 4

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  5. 5

    Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

  6. 6

    Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

  7. 7

    ”Nettimajurit” huijasivat kolmea yli 50-vuotiasta naista Heinolassa – kaikki menettivät suuria summia

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  10. 10

    Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  10. 10

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  10. 10

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  4. 4

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  5. 5

    Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

  6. Näytä lisää