Anna, Anne, Anu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Leo-Pekka Tähti huippuvireessä paralympialaisiin

Ateenan paralympialaisissa neljä vuotta sitten pyörätuolikelauksessa kaksi kultaa napannut Leo-Pekka Tähti lähtee Pekingin paralympialaisiin loistavista asemista.

- Näin kai voitaneen sanoa. Kesä on mennyt todella hyvin. Olen ollut terve ja itseluottamus on korkealla. Myös tiettyjen kisojen tulokset ovat osoittaneet, että kunto on kohdallaan, Tähti sanoo.

Lauantaina Pekingiin matkaavan joukkueen tavoitteeksi on asetettu kuusi mitalia. On selvää, että porilaiseen on asetettu suuret toiveet.

- Ateenan kultamitalit tulivat tavallaan puskista. Tuskin kukaan osasi odottaa minulta niin täydellistä onnistumista. Nyt tilanne on toinen. Olen voinut keskittyä neljä vuotta vain urheiluun, mutta samalla kun oma vauhti on parantunut, myös taso muualla päin maailmaa on noussut melkoisesti. En ota kuitenkaan kahden mitalin toiveista paineita, Tähti korostaa.

Viime viikonvaihteessa Kempeleen SM-kisoissa Tähti kelasi 100 metrillä ajan 14,04 ja 200 metrillä 25,45. Ajat ovat kaikkien aikojen parhaat Suomen radoilla tehtyjä. Sveitissä kevällä 100 metrin ME:n 13,59 kelannut Tähti on luonnollisesti yksi voittajaehdokkaista.

- Taso on erittäin kova, joten voitto vaatii todella huipputuloksen. Mutta tavoite on tietysti voitto, ajalla ei ole kovin suurta merkitystä. Puolta pitemmällä matkalla himmeämpikin mitali kelpaa. Tähti toteaa.

Pahimmat kilpakumppanit tulevat Thaimaasta ja Hollannista.

- Koysub Supachain ja Kenny van Weeghelin ovat todella vaarallisia. Ja kiinalaisistahan ei koskaan tiedä, mihin he pystyvät, Tähti sanoo.

Pekingin kisat alkavat 6. syyskuuta. Tähti pääsee irti 12. syyskuuta, jolloin kelataan 200 metrin alkuerät. Välierät ovat vuorossa seuraavana päivänä ja finaali 14. syyskuuta. Välipäivää ei ole, sillä 100 metrin alku- ja välierät kelataan 15. syyskuuta ja finaali seuravaana päivänä.

Kisoihin osallistuu noin 4 000 urheilijaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  4. 4

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  5. 5

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  6. 6

    Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  9. 9

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  10. 10

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  9. 9

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  4. 4

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  5. 5

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  6. Näytä lisää