Heli, Heljä, Helinä

Urheilu

Valikko

Urheilu

Väänäsen NHL-kausi ohi

Jääkiekkoilija Ossi Väänäsen NHL-kausi on ohi. Viime torstain liigaottelussa Nashvilleä vastaan vasemman nilkkansa murtanut Coloradon puolustaja leikattiin perjantaina.

- Vasempaan nilkkaan laitettiin 15 ruuvia ja kaksi metallilevyn palaa. On tämä aika paha. Nilkka meni kahdesta kohdasta poikki. Siellä ei ollut kuin luun palasia, Väänänen kertoo.

Väänänen joutui Darcy Hordichukin sääntöjen mukaisen taklauksen kohteeksi. Väänänen lensi heti ottelun jälkeen Denveriin.

Ennusteen mukaan sairausloma kestää 3-4 kuukautta. Eli kausi on nilkan tavoin paketissa.

Vamma on hänen pelaajauransa vakavin. Helmikuussa 2003 Väänänen oli jalankulkijana osallisena auto-onnettomuudessa, minkä vuoksi hän loukkasi polvensa. Toisella kaudella hän satutti olkapäänsä sillä seurauksella, että joutui kesken kauden parin viikon lepoon. Olkapää operoitiin kauden jälkeen.

Väänäselle kauden ennenaikaisesti päättävä haaveri tuli hankalimmalla mahdollisella hetkellä. Hän oli valmis pelaamaan Suomen joukkueessa Torinon olympiaturnauksessa. Toisaalta Väänäsen sopimus Coloradon kanssa umpeutuu tänä keväänä.

STT

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  2. 2

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  3. 3

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  4. 4

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  5. 5

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  6. 6

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  7. 7

    Toimittaja-portsari Teemu ”Pastori” Potapoff eroaa Katja-vaimostaan

  8. 8

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  9. 9

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  10. 10

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  6. 6

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  9. 9

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  10. 10

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  2. 2

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  3. 3

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  4. 4

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  5. 5

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  6. Näytä lisää