Tuija, Tuire, Vanessa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Kenia ei siedä urheiluloikkareita

Kenian urheiluministeri Maina Kamanda vaatii Kansainvälistä yleisurheiluliittoa muuttamaan sääntöjään, etteivät maan juoksijakyvyt pääsisi jatkossa loikkaamaan enää Persianlahden öljymaiden paitaan.

Asia nousi esiin, kun Bahrainin ilmoitettiin riistäneen kansalaisuuden maratoonari Leonard Mucherulta sekavien tapahtumien jälkeen, joiden jälkipuinti jatkuu edelleen.

- Näyttää pahalta, kun toisen maan kouluttama urheilija siirtyy takomaan mitaleita uudelle maalle, jonka kulttuurista heillä ei ole mitään tietoa, ministeri Kamanda sanoi.

Bahrainin urheilujohto hermostui Mucherulle eli Mushir Salem Jawherille, kun tämä kävi voittamassa Tiberias-maratonin kielletyssä maassa eli Israelissa. Mucheru kertoi olleensa tietämätön siitä, että hän oli ensimmäinen Bahrainin urheilija, joka kilpaili Israelissa. Bahrain karkotti Mucherun maasta viime viikolla.

Viranomaiset eivät ottaneet tuhlaajapoikaa avosylin takaisin Keniaan, sillä urheiluministerin mukaan Mucheru oli jo tahrannut synnyinmaansa maineen seikkailuillaan.

- Mucherun olisi pitänyt noudattaa niitä sopimuksia, joita hän teki Bahrainin hallituksen kanssa, kun hän otti maan kansalaisuuden, Kamanda jatkoi.

Moitteista huolimatta Kenia on kuitenkin päättänyt palauttaa Mucherulle maan kansalaisuuden.

Yli 40 kenialaisurheilijaa on vaihtanut maata viime vuosina parempien palkkioiden ja harjoitteluolosuhteiden houkuttelemana. Esimerkiksi estemestari Stephen Cherono, nykyään Saif Saaeed Shaheen, häipyi Qatariin tuhannen dollarin kuukausipalkan houkuttelemana. Palkka maksetaan koko Cheronon elinajan.

1990-luvun menestysjuoksijan Moses Kiptanuin mukaan enemmistöllä maata vaihtavista kenialaisista ei ole mitään käsitystä oloista ja tavoista, minne tie vie.

- Juoksijat loikkaavat vain rahan perässä. Vaatimaton koulutustaso ei anna heille eväitä ymmärtää maailmaa, missä he kilpailevat, Kiptanui sanoi.

Kenian presidentti Mwai Kibaki ilmoitti viime vuonna, että jatkossa maan huippujuoksijat palkitaan entistä paremmin saavutuksistaan. Kultamitali on nyt 500000 Kenian shillingin eli 7000 euron arvoinen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  2. 2

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  3. 3

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  4. 4

    Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

  5. 5

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  6. 6

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  7. 7

    Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

  8. 8

    Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

  9. 9

    Johnny Deppin teinitytär hätkähdytti asullaan – mallilupauksella erittäin syvään uurrettu kaula-aukko

  10. 10

    Ikionnelliselta Krista Pärmäkoskelta kova lupaus: ”Kulta on tiistaina lähellä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  10. 10

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  2. 2

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  3. 3

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  4. 4

    Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

  5. 5

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  6. Näytä lisää