Ilmari, Ilmo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jenson Button Unkarin gp:n kuningas

Kimi Räikkösen uran sadas rata-autoilun formula 1 -luokan gp-kisa Unkarissa ei sujunut halutulla tavalla suomalaisen keskeytettyä jo 25:nnellä kierroksella. Paalulta startannut Räikkönen kolaroi radan viidennen mutkan jälkeisellä lyhyellä suoralla epäonnekseen Toro Rosso -tallin Vitantonio Liuzzin kanssa.

Hungaroringin sateisella radalla voittoon ajoi lopulta yllätysmies, Hondan brittikuski Jenson Button, joka juhli Unkarissa uransa ensimmäistä gp-voittoa. Miehen kisavoitto on kova suoritus, sillä hän nousi ykköseksi 14:nnestä lähtöruudusta.

- Toivoin viimeisen kymmenen kierroksen ajan, ettei kilpailu ihan vielä loppuisi. Aivan uskomaton kisa, tyytyväinen Button hehkutti.

26-vuotias brittikuljettaja oli syystäkin helpottunut, sillä hänen mestaruusjahtinsa kesti kaikkiaan 112 osakilpailun verran ennen sunnuntaista täysosumaa. Honda-tallille osakilpailuvoitto oli ensimmäinen sitten vuoden 1967.

Toiseksi Unkarin gp:ssä kaasutti Kimi Räikkösen tallikaveri, Espanjan Pedro de la Rosa (-30,8) ja kolmas palkintopallille noussut oli BMW:n saksalainen Nick Heidfeld (-43,8).

Liuzzi pyysi anteeksi
tapahtunutta

Räikkösen autossa oli kolarin sattuessa huono rengassarja, ja hän oli juuri päästämässä ohitseen tallikaveri Pedro de la Rosaa kun italialainen Liuzzi hidasti vauhtiaan. McLarenin vasen eturengas osui mutkassa jarruttaneen Liuzzin auton takasiivekkeeseen ja suomalaisen kisa loppui siihen paikkaan.

Myös italialaisen kisa päättyi samassa tilanteessa.

- En ehtinyt siinä edes kääntää autoani eikä se silti olisi kääntynytkään, sillä rata oli silloin vielä aika märkä. Ikävä juttu eikä sille voinut mitään, kovin odotuksin kisaan lähtenyt Räikkönen päivitteli.

Italialaiskuski oli pahoillaan tapahtuneesta ja riensi pian keskeytyksen jälkeen McLarenin varikolle pyytämään anteeksi tapahtunutta.

- Hiljensin vauhtia, jotta hän pääsisi minusta mahdollisimman helposti ohi, Liuzzi kommentoi tilannetta ITV-kanavalle.

Myös Schumacher ja
Alonso keskeyttivät

Kimi Räikkösen ohella myös ajajien MM-tilaston kärkimiesten Renaultin Fernando Alonson ja Michael Schumacherin urakka Hungaroringillä päättyi keskeytykseen.

Espanjalainen taisteli tiensä uskomattomasti kisan kärkeen 15:nnestä lähtöruudusta, ja voitto näytti pitkään menevän taas Renaultin suuntaan. Tie podiumille kuitenkin katkesi kierroksella 52, kun hallitsevan maailmanmestarin auton takarenkaasta irtosi pultti. Alonson auto teki pitkän luisun, joka päättyi lopulta rengasvalleihin.

Ulosajo tapahtui vain hetki sen jälkeen, kun espanjalainen kurvasi pois varikolta uusien kuivan kelin renkaiden kanssa.

- Tunsin pysähdyksen jälkeen, ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Halusin mennä takaisin varikolle, mutta se ei ollut enää mahdollista, espanjalainen pohti.

- Olimme ilmiömäisen nopeita varikkopysähdykseen asti, joten on harmi, että kilpailu loppui näin, Alonso lisäsi.

Alonson ohella myös 11. ruudusta lähtenyt Michael Schumacher sai unelmalähdön ja oli kilpailussa parhaimmillaan toisena. Saksalainen joutui keskeyttämään ainoastaan kolme kierrosta ennen maaliviivaa auton hyydyttyä ja näin 11 pisteen ero MM-tilastoa johtavaan Alonsoon pysyi ennallaan.

Sateiset olot
tekivät kisasta arpapelin

Williams-kuski Nico Rosbergin kilpailu päättyi 19 ajetun kierroksen jälkeen radan ensimmäisessä mutkassa, kun Rosbergin auton elektroniikka lakkasi yllättäen toimimasta.

- Olipahan mielenkiintoinen viikonloppu, todella haastava, missä loppujen lopuksi tuloksen tekeminen oli täyttä lottoamista, Rosberg tuumi sateisen Unkarin osakilpailun jälkeen.

Rosbergin mielestä kilpailun alku ja loppupuolella tallien rengasmerkeillä oli suuri vaikutus menestymiseen.

- Ainakin näissä olosuhteissa, niin kauan kun rata oli märkä, Michelinin renkaita käyttävillä kuljettajilla oli selvä etu puolellaan. Kisan loppupuolella, kun rata kuivui, näytti siltä, että Bridgestonet toimivat taas normaalin hyvin. Sääli vain etten ollut silloin enää mukana kisassa.

Formula ykkösten MM-sarja jatkuu kolmen viikon päästä Turkissa. (STT-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  2. 2

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  3. 3

    Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. 6

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

  7. 7

    Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

  8. 8

    Suomalaistenkin suosimassa meksikolaisessa lomakohteessa yökerhoammuskelu – useita kuollut

  9. 9

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  10. 10

    Italialaisella hiihtokuninkaalla oli morsiamet Suomessa ja Ruotsissa! Näin hän kommentoi suhdettaan Helsingissä asuneeseen Pirjoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

  4. 4

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  5. 5

    Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

  6. 6

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  7. 7

    Suomalaisten suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  8. 8

    Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

  9. 9

    Poliisi varoittaa vanhempia teinien salakielestä – näin nuoret peittelevät seksipuheitaan

  10. 10

    Professori Verkkouutisissa: Työhuonettani siivotaan 7 000 euron palkalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  2. 2

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  3. 3

    Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. Näytä lisää