Onni, Sisu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Asikainen hallitsi miten tahtoi

Latvian Martins Kukuls joutui odotetusti Amin Asikaisen tykkien ruoaksi Helsingin nyrkkeilyillan pääottelussa perjantai-iltana.

EBU-liiton Euroopan mestaruusvyötä keskisarjassa hallitseva Asikainen napsi osumia kaiken aikaa ja löi lopulta latvialaisen Kukulsin kontilleen kuudennessa erässä. Kehätuomari Erkki Meronen keskeytti kamppailun teknisen tyrmäyksen myötä ajassa 1.26.

Asikainen on nyt voittanut ammattilaisena kaikki 21 otteluaan, joista viisitoista tyrmäyksellä.

- Vasen alakoukku maksan tienoille taisi ratkaista lopullisesti. Matsi kävi hädin tuskin sparrauksesta. Kai se ajatteli pääsevänsä helpommalla, kun ei haastanut, Asikainen jutteli yksipuolisen taiston tauottua.

Asikainen nousee näillä näkymin seuraavan kerran kehään 23. kesäkuuta. Suomalaisen on tarkoitus puolustaa EBU-liiton Euroopan mestaruutta saksalaista Sebastian Sylvesteriä vastaan.

- Matsi on silloin, ellei matkan varrella pöydälle ilmaannu muita juttuja. Aminin palkka siitä matsista olisi 152 000 euroa, Asikaisen valmentaja ja manageri Pekka Mäki sanoi.

Tuo muu juttu voisi olla houkutteleva MM-ottelutarjous. Todennäköisin vastustaja olisi saksalainen IBF-liiton maailmanmestari Arthur Abraham.

- Eihän MM-otteluun kannata jollain kymppitonnilla lähteä, Asikainen vitsaili.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  4. 4

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  5. 5

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

  9. 9

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  10. 10

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  4. 4

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  5. 5

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  6. Näytä lisää