Kyllikki

Urheilu

Valikko

Urheilu

Helenius varattiin ensimmäisellä kierroksella

Ilveksen maalivahti Riku Helenius oli ainoa suomalainen, joka varattiin ensimmäisellä kierroksella jääkiekon NHL-liigan varaustilaisuudessa juhannuksena Kanadan Vancouverissa.

Tampa Bay Lightning varasi Heleniuksen numerolla viisitoista.

- Fiilikset on hyvät ja epätodelliset. Veikkailin, että minut varattaisiin toisella kierroksella, mutta tämä on uskomatonta, Helenius kertoi puhelimitse STT:lle Vancouverista.

Päättyneellä kaudella Helenius pelasi Ilveksessä A-junioreissa 35 ottelua torjuntaprosentilla 91,2. SM-liigatunnelmaa Helenius pääsi haistelemaan viidesti Ilveksen luukkuvahtina.

Vaikka kokemusta ei ole vielä kertynyt SM-liigapeleistä, voisi Helenius lähteä rapakon taakse kutsun käydessä.

- Minulla on kuitenkin Ilveksen kanssa vielä kaksi vuotta sopimusta jäljellä. Jos realisteja ollaan, jään Suomeen ja hankin kokemusta miesten peleistä. Mutta jos Tampa Bay haluaa minut aikaisemmin, olen valmis lähtemään, Helenius sanoi.

- Tampa Bay on yhteydessä minuun heinäkuun aikana. Syksyllä olisi harjoitusleiri ja he olisivat kiinnostuneita ottamaan minut sinne, mutta sitä täytyy vielä miettiä, 18-vuotias veräjänvartija tuumi.

Tampa Bay valloitti Stanley cupin kaksi vuotta sitten, ja Helenius onkin innostunut hänet varanneesta seurasta.

- Heillä on voittamisen kulttuuri. Ja kuulemma se on muutenkin hieno kaupunki, Helenius hehkutti.

New York Islanders
nappasi Joensuun

Toisella kierroksella varatuksi tuli Ässien hyökkääjä Jesse Joensuu, jonka New York Islanders vei numerolla 60.

Neljännellä kierroksella suomalaisista varattiin Vaasasta lähtöisin oleva hyökkääjä Oskar Osala (Washington, numerolla 97.),Ilveksen puolustaja Joonas Lehtivuori (Philadelphia/101.) ja Ilveksen hyökkääjä Niko Snellman (Nashville/105.).

Viidennellä kierroksella varattiin HIFK:n hyökkääjä Robert Nyholm (Columbus/129.), Jokerien maalivahti Niko Hovinen (Minnesota/132.), KalPan hyökkääjä Juuso Puustinen (Calgary/149.) ja HIFK:n hyökkääjä Max Wärn (Dallas 150.).

Kuudennen kierroksen suomalaisvarauksia olivat Jokereiden hyökkääjä Jan-Mikael Juutilainen (Chicago/156.), Tapparan hyökkääjä Jonas Enlund (Atlanta/165.), HPK:n hyökkääjä Petteri Wirtanen (Anaheim/172.) ja Pelicansin hyökkääjä Leo Komarov (Toronto/180). Pittsburgh varasi seitsemännellä kierroksella HIFK:n puolustajan Timo Seppäsen (185.).

Tämän vuoden ykkösvaraus oli odotetusti 193-senttinen ja satakiloinen amerikkalaispakki Erik Johnson, jonka varasi St. Louis Blues.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  4. 4

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  5. 5

    KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

  6. 6

    Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

  7. 7

    F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

  10. 10

    Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  9. 9

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  10. 10

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  4. 4

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  5. 5

    KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

  6. Näytä lisää