Senja

Urheilu

Valikko

Urheilu

Renaultille kaksoisvoitto: Fisichella ykkönen, Alonso toinen

Formula ykkösten kauden toinen gp-kilpailu vahvisti talvitestien ja Bahrainin gp:n luomaa kuvaa Renault-tallin kovasta kilpailukunnosta. Fernando Alonso ajoi voittoon Bahrainissa, mutta joutui Malesiassa sunnuntaina taipumaan kakkoseksi tallitoverinsa Giancarlo Fisichellan jälkeen.

- Täydellinen kisa, auto toimi upeasti. Vain muutamat sadepisarat kisan aikana vähän huolestuttivat, Fisichella hehkutti.

Kokenut italialaiskuljettaja lähti kisaan paalulta ja piti paikkansa. Hän ja Alonso kävivät molemmat varikolla kaksi kertaa. Alonso yritti varikkopysähdysten yhteydessä tehdä eroa tallitoveriinsa, mutta hävisi kisan 4,5 sekunnilla. Kolmanneksi kilpailussa ajoi Honda-tallin Jenson Button.

- Ajoin jokaisen kierroksen maksimivauhtia. En olisi missään vaiheessa voinut ajaa kovempaa, Button kuvasi Renault-kaksikon ylivoimaa.

33-vuotias Fisichella on voittanut urallaan kolme gp-kisaa. Alonsolle kakkossija takasi, että hän pitää paikkansa MM-sarjan kärjessä. Hän johtaa sarjaa seitsemällä pisteellä ennen Buttonia ja Michael Schumacheria.

Räikkönen ja
Rosberg keskeyttivät

McLaren-tallin Kimi Räikkösen kisa päättyi keskeytykseen ensimmäisellä kierroksella Red Bull -tallin Christian Klienin kevyen peräänajon seurauksena. Klien osui Räikkösen oman arvion mukaan hänen ajokkinsa takapyörään jolloin Räikkösen autosta petti takajousitus.

- Harmittaa, olen todella pettynyt, Räikkönen viesti.

Räikkönen lähti kisaan kuudennesta lähtöruudusta ja kuului kisan voittajasuosikkeihin. Klienin kolarin jälkeen Räikkösen auto pyörähti ulos radalta. Klienin autosta petti kolarissa etujousitus ja hän keskeytti.

Räikkösen tallitoveri Juan Pablo Montoya ajoi Malesiassa neljänneksi ja on MM-sarjassa viides, kun Räikkönen on kuudes. Viides Malesian gp:ssä oli Ferrarin Felipe Massa ja kuudes saman tallin Michael Schumacher.

Kolmannesta lähtöruudusta kisaan lähtenyt Williams-tallin Nico Rosberg keskeytti kilpailun alussa konerikkoon.

Kauden toisen gp-kilpailun jälkeen Renault johtaa tallien sarjaa 28 pistettä keränneenä ennen Ferrari ja McLarenia, joilla on 15 pistettä.

MM-sarja jatkuu huhtikuun 2. päivä Australian gp-kilpailulla.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  6. 6

    WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

  7. 7

    David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

  8. 8

    Berner: ”En voi antaa periksi”

  9. 9

    Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

  10. 10

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  5. 5

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  6. 6

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  7. 7

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  8. 8

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  9. 9

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  10. 10

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  6. Näytä lisää