Aslak

Urheilu

Valikko

Urheilu

Janne Niinimaa lensi suihkuun

Davosin suomalaiskiekkoilijan Janne Niinimaan elämän ensimmäinen ottelu kasvattajaseuraansa Oulun Kärppiä vastaan päättyi ennen aikojaan. Niinimaa hankki itselleen pelirangaistuksen Euroopan mestarien cupin ottelun kolmannessa erässä ja pääsi hyvissä ajoin suihkuun.

Tapahtumaketju oli erikoinen. Niinimaa sai ensin kymmenen minuutin rangaistuksen ajassa 47.37, istui pari minuuttia jäähyaitiossa ja koputteli sitten pleksilasia mailallaan päästäkseen saman tien pukukoppiin. Kärppien 6-1-voittoon päättynyt ottelu oli jo ratkennut, eikä Niinimaa olisi ehtinyt jäälle enää kuin pariksi minuutiksi.

Ensimmäisen jäähyn syy harmitti Niinimaata.

- Löin kiekon vihellyksen jälkeen toiseen päätyyn. Tuomari ei edes nähnyt sitä, vaan Hannes Hyvönen meni sanomaan siitä. Eihän tuosta voi antaa kymppiä, ensin pitäisi varoittaa, Niinimaa ihmetteli.

Hyvösen toiminnasta Niinimaalla ei ollut kaunista sanottavaa.

- Peli on 5-1, ja kaveri menee tuomarille valittamaan. Entinen pelikaveri vielä. Lapsellista touhua!

Niinimaa ja Hyvönen pelasivat vuosia samassa joukkueessa junioreina. He ovat Kärppien vuonna 1975 syntyneiden ikäluokkaa.

Oletteko puheväleissä?

- Oltiin tähän saakka...

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  4. 4

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  5. 5

    Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

  6. 6

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  7. 7

    Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

  8. 8

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  9. 9

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  10. 10

    19-vuotiaan teinin treffit saivat lapsellisen lopun – tytön "väijymispilasta" valtava nettihitti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  4. 4

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  5. 5

    Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

  6. Näytä lisää