Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Eremenko Juniorilta meni hermot

- Taas päästettiin voittomaali lopussa. Jos näin käy vielä kerran, niin mä lopetan jalkapallon, Alexei Eremenko junior puuskahti eilisen Tanska-ottelun jälkeen.

Ei epäilystäkään. Ratinan stadionin käytävällä seisoi pettynyt ja kyllästynyt mies. Suomi oli juuri hävinnyt jo aivan liian tutulla tavalla. Häviö toi mieleen muistoja maaliskuun Tshekki-ottelusta, jolloin Vratislav Lokvenc niittasi ratkaisuosuman pelin aivan kamppailun lopussa.

- Näin voi käydä kerran tai kaksi, mutta tämän oli pakko olla viimeinen kerta. Puolustetaan jatkossa vaikka viimeiset minuutit niin, että seistään kaikki yksitoista miestä maalin edessä.

- Meillä voisi olla hyvä fiilis ennen Hollanti-peliä, jos Tshekistä olisi saatu tasapeli ja tästä pelistä olisi saatu tasapeli, Eremenko vaati.

Fiilis Hollanti-peliä varten ei Suomen leirissä ole varmasti hyvä, sillä ennen eilistä maajoukkuejohto korosti sitä, kuinka hyvä harjoitusvastustaja Tanska on. Juutit kun pelaavat hyvin samantyyppistä peliä kuin Hollanti, mutta ovat perinteisesti olleet hieman hollantilaisia heikompia.

Keskiviikkoa varten on vielä paljon parannettavaa, mutta kaiken pitää olla silloin kunnossa. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

- Hollantia vastaan on pakko panna aivan kaikki peliin. Meidän on pakko voittaa se peli.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  3. 3

    Poliisioperaatio Enontekiössä – poliisi vaitonainen

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  6. 6

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  7. 7

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  3. 3

    Poliisioperaatio Enontekiössä – poliisi vaitonainen

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  6. Näytä lisää