Unelma, Anelma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Pirnes ratkaisi jälleen

Bluesin Esa Pirnes teki sen taas.

Pudotuspelien voittomaalien erikoismies hiljensi itselleen niin tutun Raksilan jäähallin ajassa 62.28. Samalla Pirnes järjesti maalillaan Bluesin kaudelle jatkoaikaa ainakin lauantaihin asti.

Ratkaisumaalien tekeminen on Pirnekselle varsin tuttua puuhaa. Blues oli selkä seinää vasten jo säälipleijareissa JYPiä vastaan, mutta Pirnes käänsi tuon ottelusarjan kulun kahdella peräkkäisellä voittomaalilla.

- Ei yksi äijä pysty yksinään pelejä ratkaisemaan. Se on vaan sattunut osumaan mulle, Bluesin sankari vähätteli.

HIFK hävisi eilen SaiPalle 2-5. Vanhan kanadalaisen viisauden mukaan parhaiden pelaajien pitää olla parhaita, jos joukkue aikoo pärjätä pudotuspeleissä.

HIFK:lla näin ei tällä hetkellä ole. Syyskaudella SM-liigaa dominoinut ykkösketju Tony Salmelainen - Janne Hauhtonen - Arttu Luttinen on ollut viimeksi mainittua lukuun ottamatta jäässä.

Tämä on ongelma HIFK:lle, kun joukkue lähtee lauantaina Lappeenrantaan.

Tampereella Ässät voittaa Tapparan toisessa jatkoerässä 3-2. Voitollaan Ässät otti vankan otteen välieräpaikasta.

Ottelun päättänyt hyökkääjä Matti Kaipainen ei olisi omasta mielestään voinut osua maukkaampaan paikkaan kuin upottaen Tapparan ajassa 84.09.

- Joo, pudotuspeleissä on tietysti aina maukasta iskeä ratkaisumaali jatkoajalla. Mutta täytyy myöntää, että kun olen ikäni ollut Ilveksen mies, niin tällä hetkellä on superfiilis, 34-vuotias Kaipainen maiskutteli.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  6. 6

    Testaa, miten sinkku olet!

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Aseellinen ryöstö Pariisissa: 7 henkilöä panttivankeina matkatoimistossa

  9. 9

    Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

  10. 10

    Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  2. 2

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  3. 3

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  7. 7

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    Tuomas Enbuske julkaisi Berliinin-lennolta säikäyttävän kuvan koneen sisältä: ”En tiedä, mikä tämä on”

  10. 10

    Aamu-tv:n katsojat shokissa haastattelusta: 18-vuotias tyttö haluaa myydä neitsyytensä jättisummalla, taustalla murheellinen syy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  6. Näytä lisää