Nestori

Urheilu

Valikko

Urheilu

Tuula Tenkanen Pekingiin - Sari Multala jäi rannalle

Tuula Tenkanen on Suomen olympiaedustaja purjehduksen Laser radial -luokassa Pekingin olympialaisissa. Suomen olympiakomitean hallitus löi asian lukkoon maanantaina viimeisessä valintakokouksessaan.

Keskustelu asian tiimoilta kesti tunnin, ja lopulta hallitus joutui äänestämään suljetulla lippuäänestyksellä siitä, kumpi Pekingiin lähtee. Äänet menivät 9-3 Tenkaselle.

Olympiakomitean puheenjohtaja Roger Talermo kuvaili päätöstä erittäin hankalaksi.

- Tämän olisi voinut päättää puolin tai toisin, Talermo sanoi.

Talermo kertoi äänestäneensä Tenkasta ja hän perusteli päätöstään muun muassa omalla purjehtijataustallaan.

- Tiedän lajin vaikeudet.

Hän vetosi siihen, että valintakeskustelu päättyisi tähän.

- Ainoa mitä toivon nyt, on että koko joukkueelle ja Tenkaselle annetaan mahdollisuus pärjätä. Häntä ei saa syylllistää, eikä Multalaa saa syyllistää.

Yksi Multalan puolesta äänestäneistä oli hallituksen varapuheenjohtaja Ilkka Kanerva. Hänen mielestään Multalalla olisi ollut paremmat mahdollisuudet menestyä Pekingissä kuin Tenkasella.

- Olympiakomitean tavoitteena on mitalien maksimointi ja se mukaisesti olisi pitänyt toimia, Kanerva sanoi.

- Viime käden tieto puhui Multalan puolesta.

Vasta 17-vuotias Tenkanen valittiin Pekingiin jo toukokuussa, mutta valinnasta nousi suuri haloo. Tenkanen voitti kokeneen Sari Multalan Purjehtijaliiton asettamassa kahdessa karsintakisassa, mutta karsintoja lukuunottamatta jäi jatkuvasti kauas Multalan taakse kansainvälisissä kisoissa.

Multala sen sijaan purjehti lähes voitosta voittoon. Viimeisimpänä meriittinä kaksissa olympialaisissa viidenneksi purjehtineella Multalalla on EM-kulta lauantaina päättyneestä erittäin kovatasoisesta EM-regatasta.

  • Peking2008

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  3. 3

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  4. 4

    Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. 6

    Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

  7. 7

    Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

  8. 8

    Matopeli ja Nokia-soittoääni – tällainen on uudelleenversioitu Nokia 3310

  9. 9

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  10. 10

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  3. 3

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  4. 4

    Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. Näytä lisää