Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jortikka lupaa muutoksia Tepsiin

Taistelu on tauonnut Turussa.

Tällä kertaa voi puhua taistelusta, sillä runkosarjassa innottoman ankeaa virkamieskiekkoa pelannut TPS kamppaili ja yritti kiitettävästi ratkaisevassa pudotuspelissä. SaiPa oli onnekkaampi ja energisempi.

- Nyt en voi syyttää siitä, ettei taisteltu. Joukkue laittoi itsensä likoon, tunnustaa TPS:n päävalmentaja Hannu Jortikka, joka ehti päättyneellä kaudella turhautua monta kertaa omiensa vaisuuteen.

Ulkona sataa lunta, mutta jääkiekkokausi on jo ohi Turussa. Tilanne on outo. Eikä vähiten kuutta mestaruutta TPS:n käskijänä juhlineelle Jortikalle.

Koko kausi on ollut outo. Turusta on kuulunut ihmeellisiä viestejä. Usein äänessä on ollut Jortikka, joka on haukkunut julkisesti lähes kaiken omassa seurassaan: nyt jo entisen toimitusjohtajan Jouko Narvanmaan, tähtipelaajat, nuoret rivipelaajat, pelaajahankinnat, juniorityön...

Tavalliset kadunmiehetkin tuntuvat "tietävän", että TPS:n kokeneet pelaajat ovat täysin kypsiä Jortikan touhuihin. Mutta Jortikalla on kaksi vuotta sopimusta jäljellä, eikä hänellä ole aikomustakaan luovuttaa TPS:ssa.

- En mä omasta urastani ole edelleenkään huolissani, Jortikka vakuuttaa.

Päinvastoin. Ilmapiiriltään tunkkaiseksi käynyt Turkuhalli kaipaa tuuletusta, ja Jortikka aikoo avata ovet.

- Koko seurassa tulee tapahtumaan. Moni asia laitetaan uuteen järjestykseen. Joku varmasti pettyy, kun saavutettuja etuja otetaan pois, mutta hommaan tarvii saada ihan selkee muutos, Jortikka lataa.

Muutokset ovat jo alkaneet. Puheenjohtaja on vaihtunut, samoin toimitusjohtaja.

- Tuhti kausi koko organisaatiolle, Jortikka tiivistää.

- Viime keväältä täällä ei ole jäljellä kuin minä. Syyttävä sormi osoittaa tietysti joukkueeseen ja valmentajaan. Voisin puhua vaikka miten pitkään siitä, mitä täällä on tehty ja kuka on tehnyt, mutta se ei auta mitään lähteä sitä kaivelemaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

  3. 3

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

  7. 7

    Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

  8. 8

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  9. 9

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  10. 10

    Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  10. 10

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

  3. 3

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. Näytä lisää