Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Paralympialaiset käynnistyivät tyylikkäästi

Lauantaiset paralympialaisten avajaiset saivat lähtölaukauksen näyttävällä ilotulituksella Linnunpesä-stadionilla. Suomi saapui stadionille puolivälissä maiden kulkuetta ampumaurheilija Minna Leinosen johdolla.

- Aivan huikeat avajaiset ja tunnelmallinen ilta. Oli upeaa johdattaa Suomen joukkue paralympialaisten pääareenalle, kertoi Minna Leinonen avajaisten jälkeen.

Tyylikkäästi toteutettujen avajaisten teemoina olivat rajojen ylittäminen, tasa-arvo ja integraatio, jotka kantoivat ohjelmaa alusta loppuun. Unelmat ja niiden saavuttaminen nousivat keskeiseen osaan eri ohjelmanumeroissa. Yksi sykähdyttävimmistä esityksistä oli 2 000 lapsen sammakkotanssi "Journey of Life". Tuhansien esiintyjien joukossa oli 420 vammaista esiintyjää.

Kansainvälisen Paralympiakomitean puheenjohtaja Sir Philip Cravenin puhe ylisti kilpailujen järjestelyjä ja puitteita.

- Pekingin paralympialaisissa nähdään enemmän urheilijoita, kansallisuuksia ja lajeja kuin koskaan aikaisemmin. Urheilijoilla on nyt 12 päivän aikana upea mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan ja tehdä huippusuorituksia, Craven sanoi puheessaan.

Reilun tunnin spektaakkelin jälkeen juhla huipentui paralympiatulen sytyttämiseen. Kiinalaiset paralympiaurheilijat kuljettivat tulen viestinä ympäri stadionin ja lopulta yleisurheilija Hou Bing nosti itsensä pyörätuolissa istuen köyttä pitkin stadionin kattorakennuksiin sytyttämään tulen.

Suomen marssikulkueessa oli noin 20 urheilijaa, kokonaisuudessaan ryhmässä oli 40 henkilöä.

Pekingin paralympialaiset järjestetään 6.-17. syyskuuta. Ne ovat järjestyksessään 13. kesäparalympialaiset. Kilpailuihin osallistuu noin 4 000 urheilijaa 147 maasta. Suomen joukkueessa on 30 urheilijaa, jotka edustavat 13 eri lajia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

  6. 6

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  7. 7

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  8. 8

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  9. 9

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  10. 10

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  3. 3

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  4. 4

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  5. 5

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  8. 8

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

  6. Näytä lisää