Unelma, Anelma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Sami Seliön F1-kisa päättyi keskeytykseen

Sami Seliön huono onni F1-veneiden tämän kauden MM-osakilpailuissa jatkuu. Lajin hallitseva maailmanmestari nousi kisan puolivälissä jo kärjen tuntumaan kolmanneksi, mutta joutui keskeyttämään moottorivian vuoksi.

- Tein pari hyppyä ja piruetin. Niiden aikana ilmeisesti moottoriin pääsi vettä. Kone alkoi pätkiä kulkien vuoroin kovaa ja hiljaa. Meno muuttui vaaralliseksi ja radalta oli pakko tulla pois.

- Tämä oli kahteen vuoteen ensimmäinen keskeyttämiseni ja se piti tapahtua juuri kotikisoissa Lahdessa, harmitteli Seliö.

Kisa käytiin äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Kova tuuli esti yhteislähdön ja veneet lähtivät kisaan ajaen ensin kolme kierrosta turvaveneen takana.

Cantando selvisi onnettomuudesta

Heti ensimmäisten täyden vauhdin kierrosten aikana sattui onnettomuus, jossa huikean voltin veneineen tehnyt Italian Francesco Cantando selviytyi vammoitta.

Vene kuitenkin hajosi ja ennen Lahden kisaa MM-sarjan jaetulla neljännellä sijalla ollut italialainen joutui monen muun tavoin keskeyttämään. Onnettomuus sattui suoralla, jossa ajettiin vasta-aaltoon liki 200 km:n tuntivauhdilla.

- Riskirajoillahan tuossa kelissä ajettiin. Itse olin varma, että turvavene tulee pian uudelleen radalle, kuten Cantandon ilmalennon jälkeen tapahtui. Siksi aloitin varovasti.

- Pääsin jatkossa hyvin rytmiin kiinni ja odottelin innolla kymmentä viimeistä kierrosta ja taistelua kisan voitosta. Tällaista on moottoriurheilu. Vene ja mies ovat kuitenkin kunnossa eli MM-sarja jatkuu viikon kuluttua Pietarissa, sanoi Seliö.

Lahden osakilpailun voitti yhdeksän kertaa MM-tittelin vallannut Italian Guido Cappelini, joka avasi tämän kauden pistetilinsä vasta kolmannessa osakilpailussa Lahdessa.

Cappelinilla oli paalupaikka ja hän oli koko ajan kärjessä. Tosin myös viimeiset kierrokset ajettiin turvaveneen takana, joten toiseksi sijoittunut USA:n Jay Price ei päässyt yrittämään ohitusta. Price johtaa edelleen tämän kauden MM-sarjaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  4. 4

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  5. 5

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. Näytä lisää