Torsti

Urheilu

Valikko

Urheilu

Ruotsalaisyleisurheilijoita epäillään huumerikoksesta

Useita ruotsalaisia yleisurheilijoita, joukossaan uransa jo lopettaneita sekä Göteborgin EM-kisoissa kilpailleita, jäi kiinni lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lievästä huumerikoksesta Göteborgissa. Asiasta kertoivat ruotsalaiset iltapäivälehdet.

Epäillyt vietiin poliisiasemalle näytteenottoon.- Kungportsavenyniltä otettiin kiinni viisi ihmistä epäiltynä huumerikoksesta, kertoi Göteborgin poliisin tiedottaja Dan Hansson uutistoimisto TT:lle.

Iltapäivälehtien mukaan joukkoon kuuluivat EM-Göteborgissa kilpaileva pikajuoksija Patrik Lövgren ja entisistä suuruuksista korkeushyppääjä Patrik Sjöberg ja aituri Sven Nylander. Näistä sekä Lövgren että Nylander vakuuttivat syyttömyyttään lehdille.

- Olen syytön, enkä ole huolissani siitä, että näyte osoittaisi jotain muuta, Lövgren kertoi Aftonbladetille.

- Minua syytetään syyttä, Nylander puolestaan totesi Expressenille.Ruotsin yleisurheiluliiton edustaja Fredrik Trahn kertoi TT:lle, että Lövgren on ilmoittanut tapauksesta liitolle.

- Hän kertoi olleensa kuulustelussa ja antaneensa näytteen. Tämä on poliisiasia tällä hetkellä, ja näytteiden analysointiin menee muutama viikko. Me keskitymme nyt urheiluun, Trahn totesi.

(STT-TT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  3. 3

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  4. 4

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  5. 5

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  6. 6

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  7. 7

    MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

  8. 8

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  9. 9

    Italialaisväite: Ferrari sulkee Kimi Räikkösen suun

  10. 10

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  9. 9

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  10. 10

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  3. 3

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  4. 4

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  5. 5

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  6. Näytä lisää