Jutta

Urheilu

Valikko

Urheilu

HPK ei myy nahkaansa halvalla

Lauantain kolmas välierä jääkiekon SM-liigassa oli täysin HPK:n hallussa pitkälle kolmanteen erään. HPK johti HIFK:ta vielä 47 minuutin pelin jälkeen 3-0 ja oli ottamassa itselleen katkaisupaikkaa tiistaiksi.

Mutta sitten alkoivat HPK:n päävalmentajan Jukka Jalosen "kauhun minuutit".

Jalonen joutui voimattomana seuraamaan vaihtoaitiosta, kun HIFK myrskysi seitsemässä minuutissa neljä maalia. HIFK punnersi väkisin henkisen yliotteen ja HPK luhistui silmissä. Reilu johto kääntyi erittäin kirvelevään jatkoaikatappioon.

- En muista koskaan kokeneeni vastaavaa, ainakaan näin tärkeissä peleissä, Jalonen mietiskeli sunnuntai-iltana.

- Ensin ajeltiin David Schneider hilloksi tahallisesti. Se oli varmasti yksi syy, kun jouduimme heittämään kentälle nuoria, ensimmäisiä pudotuspelejään pelanneita kavereita.

- Jokainen ymmärtää, että kun kaveri sai momentumin päälle ja kun jokainen maalia kohti tullut laukaus meni sisään, niin joskus tämä vain menee näin, Jalonen jutteli rauhallisesti.

Jalonen myönsi, että siinä tilanteessa ei ollut juuri mitään tehtävissä.

- Periaatteessa pitäisi yrittää laittaa rivit kuntoon, mutta ei siinä olisi kukaan onnistunut, vaikka olisi päällään seisonut.

Jalonen ei osannut sanoa varmaksi Schneiderin, puolustaja Jukka-Pekka Laamasen tai kentältä kinkanneen mutta takaisin peliin palanneen Karri Rämön tiistaisesta pelikunnosta.

- Olemme nähneet, miten HIFK pelaa ja mitkä ovat heidän keinonsa. Pitää varautua, että tiistaina saatetaan yrittää jotain vastaavaa, Jalonen viittasi Schneiderille aiheutettuun aivotärähdykseen.

- Tiistaina ei nahka lähde ainakaan halvalla myyntiin. Tämä sarja on aikalailla kesken. Kenenkään ei kannata kuvitella, että homma on tässä, Jalonen painotti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  3. 3

    Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

  4. 4

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  5. 5

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  6. 6

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  7. 7

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  8. 8

    Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

  9. 9

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  10. 10

    Ryöstäjät iskivät kellokauppaan Tukholmassa – IS:n lukija osui rikospaikalle: ”On paljon poliiseja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  5. 5

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  6. 6

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  3. 3

    Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

  4. 4

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  5. 5

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  6. Näytä lisää