Nestori

Urheilu

Valikko

Urheilu

Björgen hiihti Norjan naiset voittoon Salpausselällä - Suomi kuudes

Suomi sijoittui naisten 4x5 kilometrin viestin kuudenneksi Salpausselän kisoissa joukkueella Krista Lähteenmäki, Kerttu Niskanen, Riikka Sarasoja ja Riitta-Liisa Roponen.

Joukkueesta vain Roponen kuului olympiapronssia hiihtäneeseen nelikkoon.

Viestin palkintopallisijat ratkaistiin loppukirissä Norjan, Saksan ja Italian välillä. Norjan Marit Björgen oli ankkurikolmikosta vahvin ja sinetöi joukkueelleen voiton 0,7 sekunnin erolla. Suomi hävisi reilun minuutin.

Roposella ei ankkuriosuudella ollut hyvälläkään hiihdolla saumaa nousta taistelemaan paremmista sijoista, sillä eroa viidenteenkin sijaan oli kolmen osuuden jälkeen 50 sekuntia.

-Ei ole mitään mahdollisuutta yksin hiihtää porukkaa kiinni. Kuudes sija nuorella joukkueella on ihan hyvä. Oli kiva että he saivat kokemusta ja täyttivät kyllä paikkansa, Roponen kehui nuorempiaan.

Kovaa kokemusta uran ensimmäiset maailmancupin viestihiihdot Lähteenmäelle ja Niskaselle toivatkin. Lähteenmäkeä viestiavaus jännitti sen verran, että hän kertoi mahansa olleen sekaisin ensimmäisessä nousussa. Sen jälkeen osuus sujui 19-vuotiaalta lahjakkuudelta hyvin, mutta eroa kärkeen tuli puoli minuuttia.

-Eka nousu oli vaikea, mutta sen jälkeen meni hyvin. Tiesin, että eroja tulee, mutta en uskonut, että noin isoja eroja, seitsemäntenä vaihtanut Lähteenmäki sanoi.

Pari vuotta vanhempi Niskanen hiihti pitkään kärjen kanssa samaa vauhtia ja voi muutenkin olla osuuteensa tyytyväinen.

-Ei oikein vetoapuja saanut. Yritin vaan pistellä niin kovaa kun pääsin, tehdä oman rennon hiihdon, Niskanen sanoi ja nautti arvokasta kokemusta tuoneesta kilpailusta.

Eroa kärkeen tuli reilu kymmenen sekuntia lisää Niskasen osuudella, saman verran tuli Sarasojan osuudella.

-Ajattelin vaan, että pitää jaksaa painaa vaikka vähän väsyttääkin. Ei tullut kuitenkaan kymmentä sekuntia enemmän eroa kärkeen. Edellä menevät pääsivät porukassa hiihtämään, siinä aina vähän hyötyy verrattuna yksin hiihtäjään, Sarasoja tuumi.

Suomen kakkosjoukkueen viestin avasi Pirjo Muranen, joka tuli vaihtoon kuudentena ja toivoi lähinnä saavansa onnistumisia vielä loppukaudella.

Viestijoukkueen kantanimistä Aino-Kaisa Saarinen on tervehtymässä tällä viikolla vaivanneesta kurkkukivustaan ja yskästään. Loppukauden maailmancupeissa kilpaileminen on toiveissa myös Virpi Kuitusella, joka ei keuhkoputkentulehduksen vuoksi päässyt myöskään kilpailemaan Lahdessa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

  3. 3

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  4. 4

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  5. 5

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  6. 6

    Terhi Kiemunki kommentoi potkujaan puolueesta – ”Suunnatonta typeryyttä”

  7. 7

    Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

  8. 8

    Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

  9. 9

    ”Valtava terroriuhka” Britanniassa – kuninkaallinen neuvonantaja vertaa riskiä IRA:n pommikampanjoihin

  10. 10

    Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

  3. 3

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  4. 4

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  5. 5

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  6. Näytä lisää