Matti, Matias

Urheilu

Valikko

Urheilu

KOK pohtii soihtuviestin tulevaisuutta

Kansainvälinen olympiakomitea KOK puntaroi kokouksessaan Pekingissä soihtuviestin tulevaisuutta. Pekingin olympialaisten soihtuviesti herätti ulkomailla mielenosoituksia, joiden takia soihdun maailmanlaajuinen kiertue häiriintyi.

- Kunnioitamme mielenosoituksia ja mielipiteen vapautta, mutta väkivalta on vastoin olympiahenkeä, olympiakomitean puheenjohtaja Jacques Rogge sanoi KOK:n kolmipäiväisen kokouksen avauspuheenvuorossa.

Rogge sanoi, että perinne ei katoa. Olympiatuli sytytetään vastedeskin Olympian lehdossa ja tulen kuljettaminen alkaa Kreikassa. Soihtuviestin kansainvälisestä osuudesta saatetaan kuitenkin luopua ja rajoittaa soihtuviesti vain olympialaisten järjestäjämaan alueelle.

Roggen mukaan on turha luulla, että ongelma katoaa jos soihtuviestin kansainvälinen osuus lopetetaan. Rogge muistutti, että jo tulen sytyttämistä Olympiassa varjosti mielenosoitus. Sen jälkeen väkivaltaisiakin mielenosoituksia järjestettiin Lontoossa, Pariisissa ja muissa kaupungeissa ennen kuin tuli saapui Kiinaan.

Taloudellisesti KOK on vahva järjestö. Rogge kertoi, että järjestöllä on varoja 353 miljoonaa dollaria eli noin 227 miljoonaa euroa. Vuosien 2005-2008 tulot kansainvälisistä sponsorisopimuksista ovat 866 miljoonaa dollaria (557 miljoonaa euroa).

Tulevan olympiadin (2009-2012) sponsorituloiksi Rogge arvioi miljardi dollaria (640 miljoonaa euroa). Vuoden 2010 ja 2012 kisojen tv-oikeuksien myynti tuottaa KOK:lle 3,8 miljardia dollaria (2,4 miljardia euroa).

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  4. 4

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  5. 5

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  6. 6

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

  9. 9

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  10. 10

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  6. 6

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  7. 7

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  4. 4

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  5. 5

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  6. Näytä lisää