Sampsa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Huippumaalivahdille kuukausi vankeutta

Suomen jääpallomaajoukkueen maalivahti Pasi Hiekkanen tuomittiin toissapäivänä ruotsalaisessa Hudiksvallin käräjäoikeudessa kuukauden ehdottomaan vankeustuomioon rattijuopumuksesta.

Söderhamnilaisessa Brobergissa pelaava Hiekkanen kärysi ratista tapaninpäivän jälkeisenä yönä Ruotsissa. Veren alkoholipitoisuudeksi mitattiin poliisin rutiiniratsiassa 1,5 promillea.

- Rangaistukset ovat Ruotsissa kovempia kuin Suomessa. Mutta kyllä tämä silti vähän kovalta tuntuu, Hiekkanen sanoi puhelimitse IS Urheilulle.

- Tyhmästä päästä joutuu kärsimään.

Hiekkanen juhli tapaninpäivänä paikallispelin voittoa yhdessä joukkuetoveriensa kanssa juomalla kuusi puolen litran olutta. Tämän jälkeen Hiekkanen ajoi huoltoasemalle ostamaan nuuskaa. Poliisin haaviin jäätyään bandymaalivahti myönsi välittömästi rattijuopumuksen.

Hiekkanen yritti asianajajansa Bo Flodströmin avulla välttää vankeustuomion vetoamalla lieventäviin asianhaaroihin. Puolustuksen mukaan niitä olivat Hiekkasen hyvä sosiaalinen tilanne, tietokonealan opinnot ja perhesyyt. Hiekkasella on 4-vuotias poika ja hän odottaa vaimonsa kanssa perheenlisäystä.

Syyttäjä Birgitta Nygren kuitenkin vaati vankeutta törkeän rattijuopumuksen takia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  3. 3

    612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

  4. 4

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  5. 5

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  6. 6

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    HS: Remonttimiehet pilasivat Sallan asunnon – yli 20 000 euron painajainen

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  3. 3

    612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

  4. 4

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  5. 5

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  6. Näytä lisää