Tuija, Tuire, Vanessa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Karalahti saa jatkaa HIFK:ssa

Jääkiekon SM-liigassa pelaava Helsingin IFK päätti tänään, että puolustaja Jere Karalahti jatkaa liigajoukkueessa.

Karalahti jäi pois ilman erityisempää syytä HIFK:n Ruotsin pelimatkalta reilu viikko sitten. Viime perjantaina seura ilmoitti, ettei puolustaja harjoittele toistaiseksi liigajoukkueen mukana.

HIFK:n hallitus päätti, että seuraavan rikkomuksen jälkeen Karalahden sopimus irtisanotaan. Molemmat osapuolet ovat hyväksyneet ehdot.

- Vaikea sanoa, mikä oli painavin syy Jeren tapauksen (HIFK:hon jäämisen) suhteen. Katsoimme asiaa kokonaisvaltaisesti, ottaen huomioon myös aikaisemmat sekoilut. Tilanteen vakavuutta kuvastaa se, että tämä on Jeren viimeinen varoitus, HIFK:n toimitusjohtaja Pentti Matikainen vakuuttelee.

Karalahden toilailut päihteiden kanssa ovat jatkuneet jo pidemmän aikaa. Helsinkiläisseura on katsonut kerta toisensa jälkeen tapauksia läpi sormien, läiskäisemällä puolustajalle erinäisiä sanktioita. Moni on odottanut, milloin seuran sietokyky tulee vastaan ja Karalahden saama viimeinen varoitus tosiaan merkitsee pistettä hänen HIFK-uralleen.

- Media yksin on rakentanut nämä "viimeiset varoitukset". Helsingin IFK ei ole koskaan aikaisemmin Karalahdelle tällaista noottia antanut. Nyt kyse sen sijaan on absoluuttisesti viimeisestä varoituksesta, Matikainen jyrisee.

Karalahti jäälle
keskiviikkona

HIFK:n tiedotteen mukaan Karalahti palaa joukkueen vahvuuteen heti kun päävalmentaja Bob Francis katsoo, että hänen asettamansa kriteerit täyttyvät.

- Nämä ovat joukkueen sisäisiä asioita. Kriteereistä en halua organisaation ulkopuolisille alkaa kommentoimaan, Matikainen sanoo topakasti.

Ilmeisesti asioissa ollaan päästy yksimielisyyteen, sillä Matikaisen mukaan Karalahti osallistuu normaalisti jääharjoituksiin heti keskiviikkoaamuna.

Karalahti on vuosien mittaan noussut HIFK-ikoniksi, joka on yksi ainoista suuren statuksen pelaajista, jotka arvostavat seurauskollisuutta. Karalahden media-arvo on seuralle merkittävä, eikä hänen erottamistaan olisi katsottu hyvällä myöskään fanien keskuudessa.

- Kyllä HIFK:n hallituksella on sen verran ammattitaitoa, ettemme ala tekemään päätöksiä ulkoisen painostuksen takia. Tietysti Jeren painoarvo seuralle on erityislaatuinen, mutta pyrimme olemaan päätöksessä oikeudenmukaisia.

Jos esimerkiksi toistuvasti seuran sääntöjä rikkonut pelaaja olisi ollut Jeren sijasta vaikkapa Turo Järvinen, niin olisiko tilannetta katsottu läpi sormien?

- Ihan sama onko kyseessä Turo, Jere tai kuka tahansa joukkueemme pelaajista. Kyllä rangaistus olisi ollut kaikille täysin samanlainen, Matikainen vakuuttelee. (STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  7. 7

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  8. 8

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  9. 9

    Carl Bildt jatkaa Trumpin Ruotsi-puheiden kummastelua – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

  10. 10

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  9. 9

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  10. 10

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. Näytä lisää