Henri, Henna, Heikki

Urheilu

Valikko

Urheilu

Thierry Henry kertoo siirtonsa syyt

Barcelonaan siirtyvän tähtihyökkääjän Thierry Henryn mukaan pääasiallinen syy hänen siirtoonsa on päävalmentaja Arsene Wengerin epäselvä jatko Arsenalissa.

Wenger on toiminut Arsenalissa syyskuusta 1996 ja ilmoitti taannoin, että ei aio jatkaa seuran valmentajana seuraavan kauden jälkeen.

Henry perustelee siirtoaan avoimessa kirjeessä Arsenalin faneille. Kirje julkaistiin The Sun-sanomalehdessä.

- Arsene on ollut osa elämääni niin kauan kuin muistan. Valitettavasti ja ymmärrettävästi hän on sanonut, ettei tällä hetkellä voi sitoutua Arsenaliin alkavan kauden lopulla päättyvän sopimuksensa umpeuduttua.

-Kunnioitan Arsenen päätöstä ja hänen rehellisyyttään. Itse olen 31-vuotias ensi kauden lopulla, enkä voi ottaa sitä riskiä, että olen siinä vaiheessa joukkueessa ilman Arsene Wengerin ja David Deinin tukea, Henry jatkaa kirjeessä, ja lisää:

- Tulevaisuuteni suhteen oli tehtävä päätös, nyt tai ei koskaan, ja valitettavasti päätökseni on "nyt".

David Dein luopui Arsenalin varapäämiehen asemastaan huhtikuussa. Syynä olivat erimielisyydet johtolautakunnan kanssa seuran omistajuuden tulevaisuudennäkymistä.

Henry jatkaa avoimessa kirjeessä, että vaikka hän odottaa innolla Barcelonassa pelaamista, hän tulee kaipaamaan Arsenalin faneja.

Henry siirtyy
pettyneenä miehenä

Henry jättää Arsenalin pettyneenä. Brittiliigassa pelaamansa kahdeksan kauden aikana Henry saavutti monia etappeja, mutta ikiunelma mestarien liigan voitosta jäi vain haaveeksi. Thierry Henry saapui Britannian jalkapalloliigaan Italian Juventuksesta lupaavana pelaajana, josta sittemmin kehkeytyi supertähti. Arsenalin päävalmentaja Arsene Wengerin alaisuudessa Henrystä tuli ilmiömäinen hyökkääjä, jonka maalit ovat niin taidokkaita, että ne saavat silloin tällöin vastapuolenkin fanit hurramaan.

Henryä pidetään yhtenä kolmesta maailman parhaasta pelaajasta. Hänen ansioluettelonsa onkin todella vaikuttava. Henryllä on nimissään muun muassa useita valioliigan vuoden pelaaja- ja maalikuningastitteleitä, kolme FA-cupin voittoa ja Ranskan maajoukkueessa saavutettu Euroopan mestaruus.

Henry on tehnyt Arsenalin riveissä 226 maalia. Loistavan brittiliigamenestyksen ansiosta Arsenal pääsi mukaan mestarien liigaan vuosi toisensa jälkeen, mutta voittoon asti rahkeet eivät koskaan riittäneet.

Unelman täyttyminen oli lähellä , kun Arsenal pääsi mestarien liigan finaaliin 2006. Se pelattiin Henryn kotikaupungissa Pariisissa. Barcelona kuitenkin peittosi Arsenalin 2-1 ja Henry koki pettymyksen jälleen kerran.

Barcelonassa Henryllä saattaa olla paremmat mahdollisuudet mestarien liigan voittoon, sillä miehen uusiin joukkuetovereihin lukeutuvat Ronaldinhoa/b>, Lionel Messi ja Samuel Eto. Barcelonan joukkue hävisi Espanjan liigassa Real Madridille ja uskoo uuden hankinnan ilahduttavan faneja.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

  3. 3

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  6. 6

    Montessa dramaattinen aloitus: Avaus-EK keskeytettiin – Latvala joutui hidastamaan

  7. 7

    Bernerin suunnitelmat tyhjensivät autokaupan: ”Juuri nyt on aika hiljaista”

  8. 8

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

  10. 10

    Michael Jacksonin Paris-tytär, 18, on kuin ilmetty Madonna – läpikuultava paita paljasti nännikorut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  2. 2

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  3. 3

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  6. 6

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  7. 7

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  8. 8

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  9. 9

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  10. 10

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

  3. 3

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  6. Näytä lisää