Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Venäjä juhli MM-voittoa koko yön

Moskovan kaduilla nähtiin viime yönä todelliset kansankarkelot, kun ihmiset ryntäsivät ulos juhlimaan jääkiekon maailmanmestaruutta.

Täysin tuntemattomat ihmiset halailivat toisiaan, poksauttelivat auki samppanjapulloja ja huutelivat hurraata - eli venäläisittäin "uraa!".

Jääkiekkomestaruus ei olisi voinut tulla Venäjälle parempaan aikaan, sillä Moskovassa on parhaillaan nousemassa myös hurja euroviisukuume. Venäjä saa siis itselleen muutamassa päivässä todellisen endorfiinilatauksen ja aimo annosen kansainvälistä pr:ää.

Ihmiset kerääntyivät Moskovan keskustaan jo alkuillasta katselemaan, kun arvokkaat kustuvieraat ja maailmantähdet saapuivat Maneesiaukion näyttelyhalliin juhlimaan euroviisujen avajaisia.

Venäjän lippuihin kääriytyneet Jaroslav, Ilja ja Sergei olivat jo alkuillasta varmoja, että MM-voitto tulee jälleen kotiin. Pojat olivat ottaneet pienet pohjat, mutta suunnitelma voiton varalle oli selvä.

- Otamme kännit. Mitäs muuta venäläiset miehet voivat tehdä, pojat naureskelivat.

Sinnikkäimmät juhlivat Moskovassa koko yön. Varhaisiin aamun tunteihin asti kadulta kuului huutoja: "Me olemme mestareita" ja "Venäjä eteenpäin!". Monet huudattivat auton äänimerkkejä ja roikkuivat lämpimässä yössä ulkona auton ikkunoista.

Euroviisujen vuoksi Moskovan kaduilla partioi yli 20 000 miliisiä, jotka suhtautuivat ymmärtäväisesti juhlijoihin ja seurasivat tapahtumia lähinnä sivusta.

Uutistoimisto Ria Novostin mukaan mitään vakavia välikohtauksia ei juhlinnan aikana sattunut.

Kiekkovoitto miellytti myös Venäjän presidenttiä Dmitri Medvedeviä ja pääministeri Vladimir Putinia. Molemmat soittivat onnittelupuhelunsa Venäjän valmentajalle Vladislav Bykoville.

Medvedev kertoi olevansa ylpeä joukkueen suorituksesta ja Putin huomautti, että mestaruuden uusiminen oli vieläkin kovempi teko kuin ensimmäinen voitto. Medvedev kutsui lisäksi kultajoukkueen luokseen Kremliin voitonjuhliin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  4. 4

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  10. 10

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  4. 4

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  6. Näytä lisää