Tuuli, Tuulia, Hilda

Urheilu

Valikko

Urheilu

MM-voimistelija putosi 6. kerroksesta - "äiti, minut töytäistiin"

Italian voimistelujoukkuetta edustava Violetta Ballirano, 15, putosi oudoissa olosuhteissa ikkunasta Moskovassa.

Ballirano jäi kuin ihmeen kaupalla henkiin, osin ilmeisesti siksi, että hän putosi parkkeeratun auton katolle. Hänen tilansa on kuitenkin erittäin vaikea.

Tällä hetkellä on voimassa kaksi teoriaa tapahtuneen taustoista: Ballirano yritti joko itsemurhaa tai sitten joku yritti tappaa hänet.

Lifenews.ru-lehden mukaan tyttö ehti sanoa ennen koomaan vaipumistaan, että hänet pudotettiin alas.

- Hän ehti sanoa minulle: Äiti, minut töytäistiin, kertoi tytön äiti Tatjana Ballirano.

- Se lauseen ehtivät kuulla myös ambulanssin lääkärit.

Samaan aikaan Komsomolskaja Pravdassa spekuloidaan kuitenkin, että kyseessä oli nuoren rakastuneen tytön epätoivoinen itsemurhayritys.

Balliranon kerrottiin riitaantuneen poikaystävänsä kanssa, kun pari oli juhlimassa yhteisen ystävänsä syntymäpäiviä. Poika oli käyttäytynyt mustasukkaisesti, lähtenyt kesken illan kotiin ja jättänyt tytön itkemään. Pian myös tyttö oli poistunut.

- Violetta sanoi ystävilleen lähtevänsä kotiin, mutta menikin naapurirappukäytävään, nousi kuudenteen kerrokseen ja hyppäsi ikkunasta, Komsomolskaja Pravda kirjoittaa.

Violetta Balliranon isä on italialainen ja äitu venäläinen. Hän ei mahtunut Venäjän voimistelujoukkueeseen, joten hän ryhtyi edustamaan Italiaa.

Balliranon oli määrä osallistua syyskuun lopulla Moskovassa pidettäviin voimistelun MM-kisoihin.

  • Venäjä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  4. 4

    Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

  5. 5

    HS: Hyvinkääläinen Timo omistaa kaksi rynnäkköpanssarivaunua – ”Se on vähän kuin bussi”

  6. 6

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    He viettelevät Temptation Island -naisia uudella kaudella – lihaksikkaat sinkkumiehet poseeraavat kuvissa

  9. 9

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  10. 10

    Suora lähetys kello 13.45: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  7. 7

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  8. 8

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  9. 9

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  10. 10

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  4. 4

    Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

  5. 5

    HS: Hyvinkääläinen Timo omistaa kaksi rynnäkköpanssarivaunua – ”Se on vähän kuin bussi”

  6. Näytä lisää