Heli, Heljä, Helinä

Urheilu

Valikko

Urheilu

Suomelle jääpallon MM-pronssi

Suomi on voittanut jääpallon MM-kisojen pronssiottelussa Kazakstanin 8-3 (3-1). MM-pronssi on Suomelle kautta aikojen 17:s. Kultaa vei Venäjä.

Suomen ykkösmiehenä ottelussa hääri neljä maalia tehnyt Sami Laakkonen. Rasmus Lindqvist osui kahdesti ja Petteri Lampinen sekä Mikko Aarni kerran.

Suomi ja Kazakstan päätyivät alkusarjassa 4-4-tasapeliin, ja pronssipelinkin alku oli odotetun tasainen. Suomi rakensi peliä alhaalta ja Kazakstan karvasi ylhäältä kolmella pelaajalla. Suomalaiset hakivat paikkoja kärjille pystypalloilla tai Kimmo Huotelinin nousuilla, ja ensimmäisenä onnistui Lampinen kulmalyönnistä 14. peliminuutilla.

Vahva alku sai lisäpontta, kun hetimiten avausmaalin jälkeen Ville Aaltonen vapautti Laakkosen maalintekoon. Kazakstan pääsi kuitenkin peliin mukaan ja Dmitri Zavidovski kavensi 24. minuutilla. Paine jatkui ja Kazakstan haki tasoitusta, mutta maalivahti Pasi Hiekkanen oli hyvässä vireessä.

Suomen etsikkoaika oli jakson puolivälin jälkeen, kun Kazakstanilla oli samanaikaisesti peräti kolme miestä jäähypenkillä. Suomi saikin neljä avopaikkaa, kun Lindqvist (kahdesti), Tommi Pikkuhookana ja Pekka Rintala pääsivät yrittämään. Jakson kolmas ja pelin kannalta hyvin tärkeä suomalaismaali saatiin kuitenkin vasta avausjakson viime hetkillä Aarnin onnistuessa.

Laakkonen vauhdissa

Toisella jaksolla esiin astui Venäjän kovassa liigassa pelaava Laakkonen. Zorkin hyökkääjä paukutti kolme osumaa 25 minuuttiin, ja Kazakstan oli lyöty. Osumista 5-1 syntyi kulmalyönnistä ja 6-1 rangaistuslyönnillä.

Lindqvist kaunisteli numeroita vielä 72. ja 74. minuutilla. Kazakstanin Denis Slutin ja Rauan Isalijev viimeistelivät loppuluvut päätöshetkillä.

- Meillä oli peli hallinnassa koko 90 minuutin ajan, oma karvauspeli toimi hyvin ja pallollinen pelaaminen onnistui myös. Nyt tehtiin niitä asioita, mistä etukäteen sovittiin, libero Petteri Lampinen summasi mitalit tuoneen suorituksen.

- Koko turnaus osoitti, että meillä on Ruotsia ja Venäjää vastaan ongelmia omassa pallollisessa pelaamisessa, vastustajat saavat liian helposti vastaiskupaikkoja. Hyökkäyspeliä on kehitettävä, Lampinen jatkoi vielä.

Moskovassa pelattavan MM-turnauksen loppuottelussa kohtaavat Venäjä ja Ruotsi. Ottelu alkaa klo 16 Suomen aikaa.

Mitalipelit

Venäjä on voittanut jääpallon MM-kultaa Moskovassa. Loppuottelussa isäntämaa ja hallitseva maailmanmestari nuiji Ruotsin maalein 6-1 (4-1).

Mestaruus oli Venäjän viides. Entisen Neuvostoliiton aikana maa rohmusi 14 maailmanmestaruutta.

Suomi sijoittui Moskovan MM-kisoissa pronssille kukistettuaan Kazakstanin 8-3.

  • jaapallo

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  7. 7

    Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

  8. 8

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  9. 9

    Esikoisensa saanut Sipe Santapukki julkaisi söpön kuvan ensimmäiseltä kärrylounaalta – vaunuissa Apulanta-heijastin

  10. 10

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  2. 2

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  6. 6

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  7. 7

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  8. 8

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  9. 9

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  10. 10

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  5. 5

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. Näytä lisää