Kyllikki

Urheilu

Valikko

Urheilu

Isä-Alexei puolustaa Eremenkoa

Uutistoimisto Reutersin mukaan Alexei Eremenko junior kertoi venäläislehti Sport-Expressin haastattelussa katuvansa sitä, että pelaa Suomen eikä synnyinmaansa Venäjän maajoukkueessa.

- Ei pidä paikkaansa! Tuo on täyttä potaskaa, puhelimitse tavoitettu isä Alexei Eremenko senior puolusti poikaansa IS Urheilulle.

- Poikani ei milloinkaan ole sanonut tuollaista. Päinvastoin, hän on ylpeä saadessaan edustaa Suomea.

Junior kertoi lehdessä, että Moskovaan muutettuaan hän on huomannut tuntevansa itsensä enemmän venäläiseksi kuin suomalaiseksi. Isän mielestä tämä on luonnollista, että Eremenko junior viihtyy Venäjällä, koska heillä on paljon sukua Venäjällä. Junior sanoi myös katuvansa päätöstään pelata Suomen väreissä, kun paluuta Venäjään paitaan ei enää ole.

- Olen opettanut pojalleni, että menneet ovat menneitä eikä tehtyjä päätöksiä saa katua. Mielestäni hän ei missään vaiheessa tässä haastattelussa kerro katuvansa sitä, että hän pelaa nykyään Suomen joukkueessa, Eremenko senior kertoi lukiessaan samaan aikaan Sport-Expressin kohuhaastattelua.

Eremenko junior kertoi haastattelussa myös joutuneensa kuulemaan paljon rasistisia huuteluita Suomessa venäläisjuuriensa takia.

- Rasismi ei ole syy siihen, ettei hän viihdy Suomessa. Alexei on kyllästänyt siihen, että hänen yksityiselämästään kirjoitetaan koko ajan, pienimmistäkin asioista. Moskovassa hänen on helpompi olla tuntematon, isä päivittelee.

Isä-Alexein mielestä Reutersin käännöksessä asioita on liioiteltu ja Eremenko juniorin kommentteja on irrotettu asiayhteyksistä.

Eremenko junior ei itse halunnut kommentoida haastattelua eilen. Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläinen suhtautui puolestaan ymmärtäväisesti Eremenkon lausuntoihin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. 6

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  7. 7

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  8. 8

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  9. 9

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  10. 10

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. Näytä lisää