Keijo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Räikkösen manageri: "Dennis puhuu roskaa"

Formula 1 -kuljettaja Kimi Räikkösen asiainhoitaja Steve Robertson ihmettelee McLarenin tallipäällikön Ron Dennisin puheita. Dennis syytti eilen IS Urheilun haastattelussa Robertsonia ahneeksi manageriksi, joka yrittää saada myös Räikkösen ajattelemaan vain rahaa.

- Olen hyvin yllättynyt ja hämmästynyt sellaisista syytöksistä. Minun on oikeastaan aika vaikea uskoa sitä, koska hänellä ei yleensä ole ollut tapana puhua sillä tavalla, Robertson sanoi perjantaina IS Urheilulle.

Dennis antoi ymmärtää, että Robertsonin manageritoimisto on varsinainen huhusampo, josta lähtee tasaisin väliajoin liikkeelle tarkoituksenhakuisia juoruja.

- Onpa täydellistä roskapuhetta. Miksi minä sellaisia huhuja levittäisin? En minä tiedä, mistä ne jutut ovat lähtöisin. Se mitä Bild on viime päivinä kirjoittanut, on pelkkää spekulaatiota. Kimillä ei ole minkäänlaista sopimusta Ferrarin kanssa, Robertson väittää.

Robertson, 40, on tuntenut Räikkösen vuodesta 1998. Silloin hän ja hänen isänsä David Robertson tekivät kymmenvuotisen sopimuksen nuoren suomalaiskuljettajan kanssa.

Dennisin mielestä Robertson ei ole tyytyväinen Räikköseen nykyiseen McLaren-sopimukseen siksi, koska se ei anna mahdollisuutta tehdä sivubisnestä. Ferrarilla sellainen onnistuisi.

- En voi tietää, mitä Kimi voisi Ferrarilta saada, koska emme ole neuvotelleet heidän kanssaan, Robertson väistelee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

  4. 4

    Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

  5. 5

    Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

  6. 6

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  7. 7

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  8. 8

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  9. 9

    Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  4. 4

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  5. 5

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  6. 6

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  7. 7

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  8. 8

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  9. 9

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  10. 10

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

  4. 4

    Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

  5. 5

    Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

  6. Näytä lisää