Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jimmie Johnsonille toinen Nascar-mestaruus

Jimmie Johnson voitti toisen kerran perättäin amerikkalaisen rata-autoilun Nascar-sarjan mestaruuden. Viimeinen sinetti tittelille oli Chevrolet-kuskin seitsemäs sija Miami speedwayllä ajetussa kilpailussa. Mestaruuteen hänelle olisi riittänyt kauden päätöskilpailun kahdeksastoista sija.

Homesteadissa, Floridassa ajetun kisan voitti Matt Kenseth Fordilla ennen Dodgea kuskaavaa Kurt Buschia ja Chevroletilla kisaavaa Denny Hamlinia.

Johnsonin mestaruuden ainoa uhkaaja oli tallikaveri Jeff Gordon, joka ylitti maalilinjan neljäntenä. Kaksikon Hendrick Motorsports-tallille mestaruus oli seitsemäs, ja se tuli vakuuttavalla tavalla.

Johnson voitti kymmenen kauden 36 osakilpailusta ja neljä kauden viidestä viimeisestä kilpailusta. Tallitoverusten piste-eroksi jäi 77 pistettä. Nascar-sarjan edellinen peräkkäisinä vuosina mestaruudet ajanut kuljettaja on vuosina 1997 ja 1998 titteliä juhlinut Gordon.

Gordon on ollut Nascar-sarjassa Johnsonin oppi-isä ja ystävä. 36-vuotias kuljettaja voitti kauden aikana kuusi kilpailua. Mestaruuden hän menetti, koska arvioi olleensa kauden viimeisissä kisoissa liian varovainen. 32-vuotias Johnson käänsi katseen jo tulevaisuuteen.

- Toivottavasti tulee vielä kolmaskin titteli, nyt kun on päästy vauhtiin, Johnson hehkutti.

Formula ykkösistä Nascar-sarjaan siirtynyt Juan-Pablo Montoya ehti kauden mittaan voittaa Dodgella yhden osakilpailun ja ajaa kuudesti kymmenen parhaan joukkoon.

Nascarin päätöskilpailu

Nascar-sarjan kauden päätöskilpailu Miami speedwayllä: 1) Matt Kenseth Ford, 2) Kurt Busch Dodge, 3) Denny Hamlin Chevrolet, 4) Jeff Gordon Chevrolet ... 7) Jimmie Johnson Chevrolet.

Sarjan loppupisteet: 1) Johnson 6 723, 2) Gordon 6 646, 3) Clint Bowyer 6 377.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  5. 5

    Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  8. 8

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  5. 5

    Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

  6. Näytä lisää