Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

LeBron James vie Clevelandia kohti NBA-finaalia

Clevelandin NBA-joukkueen tähti LeBron James näyttimaanantai-iltana New Jerseyn kotiareenalla, miksi hän on hyvä. James heitti 30 pistettä ja johdatti joukkueensa 87-85-voittoon. Samalla Cleveland siirtyi voitoissa 3-1 johtoon.

James repi myös yhdeksän levypalloa ja antoi seitsemän syöttöä. Larry Hughes teki 19 ja Joukkueiden edellisessä ottelussa New Jerseyn puolustus keskittyi Jamesin pitämiseen ja onnistui. Nyt tilanne oli toinen. Määrätietoinen James tiesi mitä halusi ja myös toteutti aikeensa.

New Jerseyn pelintekijä Jason Kidd poimi peräti 17 levypalloa, mutta oli epätarkka heittopelissään kuten olivat myös Netsin kaksi muuta linkoa Vince Carter ja Richard Jefferson. Kolmikko teki yhteensä 11 koria 48 yrityksellä.

San Antoniossa vierasjoukkue ja mestarisuosikki Phoenix tasoitti voitot 2-2:een oivan loppukirin ansiosta. Spurs johti peliä runsas kaksi minuuttia ennen ottelun loppua vielä 97-92, mutta sai tuon jälkeen aikaan vain yhden pisteen ja hävisi 98-104.

Ottelun ratkaisuja oli Phoenixin kaksikon Steve Nash ja Amare Stoudemire yhteistyö kahdessa perättäisessä hyökkäyksessä. Stoudemire pääsi nostamaan helpot korit (98-97 ja 100-97) Nashin perättäisissä hyökkäyksissä selän takaa antamista syötöistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  6. 6

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  7. 7

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  8. 8

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  9. 9

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  10. 10

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  10. 10

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  6. Näytä lisää