Sampsa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Suomen naiset ottivat pronssia EM-viestissä

Suomen naisten joukkue Katri Lindeqvist, Merja Rantanen ja Minna Kauppi oli lopulta kolmas suunnistuksen EM-kisojen viestissä sunnuntaina Latvia Ventspilsissä.

Mahdollisuudet olivat jopa voittoon, mutta Kaupilla ankkurina ei ollut suunnistus täysin hallinnassa ja niin Ruotsin Helena Jansson kuin Venäjän Tatjana Rjabkina olivat maalissa aikaisemmin.

Ykkösjoukkue joutui lopulta tiukoille Suomen kakkosjoukkueenkin kanssa, sillä eroa jäi vain sekunti. Joukkueessa suunnistivat Maria Rantala, Bodil Holmström ja Karoliina Sundberg.

Lindeqvist teki toiseksi viimeisellä rastilla puolentoista minuutin virheen.

- Vaikka olin kärkeä jäljessä jo alkumatkasta, en ollut huolissani, kun näytti, että kierrän hajonnat pitemmän kaavan mukaan.

Vaihdossa hän oli 17:s yli 4,5 minuuttia kärkeä myöhemmin.

Rantanen jatkoi mainiota menoaan ja nosti joukkueen kolmanneksi 21 sekunnin päähän johtaneesta Ruotsista. Venäjä oli edellä yhdeksän sekuntia.

- Virheitä en tehnyt, mutta kahdella ensimmäisellä rastilla oli hieman liian kiire ja toiseksi viimeisellä taas piti hidastella. Juosta jaksoin hyvin, mutta kovaa ne etenivät toisetkin, kun eivät jääneet.

- Enpä taida maanantaina suunnistaa enkä lähteä edes lenkille, Rantanen naureskeli hyvää EM-viikkoaan.

Kauppi manasi suunnistustaan.

- Meni todella huonosti. En ilmeisesti pystynyt keskittymään tarpeeksi lauantaisen keskimatkan pettymyksen jälkeen. En yksinkertaisesti päässyt kartan kanssa sinuiksi. Vaikka lähdin matkaan varovasti, menin jatkuvasti vinoon. Ja aina kun pääsin Helena Janssonin lähellä, hänellä oli lyhyempi hajonta ja sekin rassasi jonkin verran, Kauppi harmitteli.

Kakkosjoukkueesta jokainen pääsi pienillä virheillä, Sundberg vähimmillä.

- Oli sellainen suunnistus, jota näistä kisoista tulin hakemaan. Jäi hyvä mieli, Sundberg totesi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  3. 3

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  6. 6

    Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

  7. 7

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  8. 8

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  9. 9

    Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

  10. 10

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  3. 3

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  6. Näytä lisää