Onni, Sisu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Floyd Landisin kerjuukiertue epäonnistui

Pyöräilijä Floyd Landisin nimikirjoituskiertue ympäri Yhdysvaltoja ja lahjoitustilin tuotto ovat olleet pettymyksiä. Kansan käsi ei ollut karttuisa, ja Landisin oikeudenkäyntikulujen kattamiseen tarkoitetulle tilille on kertynyt lahjoituksia vain 150000 dollarin verran, amerikkalainen Press Enterprise -lehti kertoo.

Landisin tiedottajan Michael Hensonin mukaan tavoitteena oli saada kokoon peräti kaksi miljoonaa dollaria. Tähän mennessä juristit ovat laskuttaneet amerikkalaispyöräilijää jo 350000 dollarilla, ja loppusumman arvioidaan nousevan miljoonaan dollariin.

Viime kesänä Landis ehdittiin jo julistaa Ranskan ympäriajon voittajaksi ennen kuin paljastui, että hän oli antanut positiivisen dopingnäytteen.

Amerikkalaisen on määrä saapua 8. helmikuuta Ranskan antidopingtoimiston kuultavaksi. Lopullisesti Landisin kohtalo ratkeaa maaliskuussa, kun Yhdysvaltojen liitto tekee asiasta päätöksen. Silloin selviää, saako Landis kahden vuoden kilpailukiellon ja menettääkö hän Ranskan ympäriajon voiton.

Tour de Francen johtaja Christian Prudhomme on tuskastunut etananvauhdilla etenevään prosessiin.-Tilanne on sietämätön. Pahimmassa tapauksessa tiedämme vuoden 2007 voittajan ennen kuin voimme sanoa kuka voitti edellisvuoden kilpailun, Prudhomme sanoo espanjalaisessa AS-urheilulehdessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

  2. 2

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  3. 3

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  4. 4

    ISTV:n hiihtostudio suorana juuri nyt – yltääkö Krista Pärmäkoski taas mitaleille?

  5. 5

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  6. 6

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  7. 7

    Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

  8. 8

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  9. 9

    13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

  10. 10

    Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  9. 9

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  10. 10

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

  2. 2

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  3. 3

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  4. 4

    ISTV:n hiihtostudio suorana juuri nyt – yltääkö Krista Pärmäkoski taas mitaleille?

  5. 5

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  6. Näytä lisää