Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Arttu Luttinen palaa HIFK:hon

HIFK:n pitkäaikainen hyökkääjä Arttu Luttinen palaa kasvattiseuransa riveihin. Pohjois-Amerikan AHL:ssä kaudesta 2006-2007 asti kiekkoillut Luttinen pukee petopaidan ylleen todennäköisesti jo torstaina pelattavassa Ilves-ottelussa.

Luttisen paluun mahdollistaa HIFK:n, Luttisen ja hänen pelaajaoikeutensa omistavan Ottawa Senatorsin välinen kolmikantasopimus, jonka mukaan Luttinen siirtyy SM-liigakaukaloihin ottelukohtaisella vuokrasopimuksella.

Luttinen, 24, on Ottawa Senatorsin kolmannen kierroksen varaus vuoden 2002 varaustilaisuudesta. Ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään hän ehti pelata 203 SM-liigaottelua, joissa Luttisen pistetili karttui 35 maalilla ja 50 syöttöpisteellä.

HIFK-hyökkääjä siirtyi AHL-seura Binghamton Senatorsin riveihin kaudeksi 2006-2007, jonka aikana hän pelasi 74 ottelua Pohjois-Amerikan kakkossarjassa. Luttinen merkkautti tehotililleen pisteet 12+17=29.

- Tuttuun ympäristöön tuttujen kavereiden keskelle on mukava palata. Pelaan HIFK:ssa periaatteessa farmissa, mikä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto, Suomeen keskiviikkona palannut Luttinen sanoo.

HIFK-vahvistus kertoo seuranneensa internetistä joukkueen edesottamuksia. Neljän ottelun tappioputki ei kuitenkaan Luttista hätkähdytä.

- Tämän tasoiselle seuralle neljän ottelun tappioputki on kieltämättä pitkä, mutta en kuitenkaan sanoisi, että minkäänlaista kriisiä on ilmassa. Pelaan ilmeisesti jo torstaina Ilvestä vastaan, jolloin lähdemme kääntämään kurssia. Tästä se vielä lähtee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  3. 3

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  4. 4

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  5. 5

    Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

  6. 6

    Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

  9. 9

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  3. 3

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  4. 4

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  5. 5

    Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

  6. Näytä lisää