Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Sohlbergin kartanlukija loukkaantui

Kristian Sohlbergin urakka päättyi Suomen MM-rallissa oikeastaan ennen kuin se oli ehtinyt kunnolla alkaakaan. Rajussa kaadossa kartanlukija Risto Pietiläinen loukkasi jalkansa.

Sohlbergin ajamasta Mitsubishi Lancer WRC:stä petti tukivarren poikittaislinkki perjantain ensimmäisellä erikoiskokeella Vellipohjassa, ja auto pyöri katon kautta ympäri hieman ennen pätkän maalia.

- Auto ei vain yksinkertaisesti suostunut enää kääntymään kovaa ajettavassa ja vasemmalle taittuvassa mutkassa viitisensataa metriä ennen maalia. Yritin taistella ja kääntää autoa osumasta kivikkoon, mutta se oli kuitenkin siinä vaiheessa jo ohjauskyvytön, Sohlberg kertoi tiedotteessaan.

Punainen Mitsubishi singahti vauhdilla ulos, kun mitään ei ollut enää tehtävissä.

- Osuimme sellaiseen kuution kokoiseen kiveen, joka pyöräytti auton katonkautta ympäri. Vauhti pysähtyi 80 kilometrin tuntinopeudesta kuin seinäänosuessamme kiveen.

Sohlbergin auto lensi tieltä oikea kylki edellä. Kartanlukija Pietiläinen loukkasi jalkansa.

- Pohjeluu on murtunut ja se on nyt teipattu. Ei mitään sen vakavampaa, Pietiläinen paketoi uransa 14:nnen Jyväskylän MM-rallin.

Pietiläinen ei muista nopeasta tilanteesta paljoakaan.

- Tuli vain sellainen tunne, että nyt mennään ja sitten tuli se kova sivuttaisisku.

Sohlbergin mukaan Vellipohjan 17,2 kilometrin mittaisen erikoiskokeen alku kulki häneltä hyvin.

- Auto toimi hienosti ja yritys oli kova. Oikea etupyörämme tosin osui kiveen, mutta siinä ei ollut vielä mitään suurta dramatiikka, vaikka ohjaus vähän vääntyikin.

Sohlberg hukkasi kuitenkin minuutin verran aikaa spinnaukseen, kun erikoiskoetta oli ehditty ajaa noin 11 kilometriä.

- Auton etupyörät putosivat tieltä vasemmalle kaartavassa mutkassa hypyn jälkeen. Katsojat saivat työnnettyä meidät tielle takaisin.

Sohlberg ei pysty jatkamaan lauantaina kisaa superrallisäännön turvin.

- Auto on kartturin puolelta todellakin pahassa kunnossa. Ja eivät ajatukset ole juuri nyt muutenkaan kilvanajossa. Harmittaa, harmittaa todellakin paljon.

Samalla Sohlberg kuitenkin myönsi, että muutaman nukutun yön jälkeen tilanne on varmasti jälleen aivan toinen.

- Ei elämä, eikä rallin ajaminen tähän lopu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  4. 4

    Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  10. 10

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  8. 8

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  10. 10

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  4. 4

    Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. Näytä lisää