Heli, Heljä, Helinä

Urheilu

Valikko

Urheilu

Zidlicky, Alfredsson ja Chara eivät pelaa MM-kisoissa

Maanantaina kävi lopullisesti selväksi, ettei Tshekki saa enää NHL-apuja joukkueeseensa jääkiekkoilun MM-kisoihin.

Innokkaimmin Tshekki tavoitteli Nashvillen puolustajaa Marek Zidlickyä riveihinsä. Zidlicky olisi itse halunnut tulla, mutta Nashville ei antanut puolustajalleen lupaa lähteä MM-kisoihin vedoten aiemmin keväällä olleeseen olkapäävammaan.

Jo aikaisemmin Colorado kielsi Milan Hejdukia ja Ottawa Martin Havlatia lähtemästä Riikaan. New Jerseyn Patrik Eliaksen ja Ottawan Vaclav Varadan kisamatka puolestaan kaatui aikatauluongelmiin.

Tshekki aikookin leimata Riiassa joukkueen mukana olevan puolustajan Miroslav Blatakin kisapassin jo tiistain USA-kamppailuun.

Myös Ruotsi jäi ilman viime hetken todellista NHL:n supervahvistusta, kun Ottawan Daniel Alfredsson päätti jättää kevään MM-kisat väliin väsymyksen ja pikkuvammojen takia.

Alfredssonin kieltäytymisen jälkeen Ruotsi ei enää odota muita NHL-pelaajia, vaan leimasi viimeiselle paikalle nuoren hyökkääjän Nicklas Bäckströmin kisapassin.

Vasta 18-vuotias Bäckström on Ruotsin kiekkoilun suurin tulevaisuudenlupaus. Bäckström pelasi jo alle 20-vuotiaiden MM-kisat ja teki kuudessa ottelussa 4+3=7 tehopistettä ja oli kisojen pistepörssissä kuudes.

Eilen Bäckström pelasi Venäjää vastaan jo Ruotsin ykkösketjussa NHL-tähtien Henrik Zetterbergin ja Johan Franzénin kanssa.

Puolivälieräpaikasta tiukasti taisteleva Slovakia ei saa Ottawan järkälemäistä puolustajaa Zdeno Charaa avukseen. Chara pelasi NHL:n viimeiset pudotuspelit kipeällä kädellä eikä lähde käsivamman takia MM-kisoihin.

Sen sijaan Ottawan toinen slovakkipakki Andrej Meszaros on näyttänyt MM-kisoille vihreää valoa. Meszaros tarvitsee enää Ottawan hyväksynnän kisamatkalleen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  3. 3

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  4. 4

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. 6

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  7. 7

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  8. 8

    Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

  9. 9

    Nicole Kidman IS:lle HBO-uutuussarjasta Big Little Lies: ”Kuvauspäivien jälkeen istuin kylvyssä ja itkin”

  10. 10

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  3. 3

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  4. 4

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. Näytä lisää